Mainos

Marsin talvi kiehtoo Ilmatieteen laitosta

Suomalaisten tekemä instrumentti tutkii "kuinka napalakkiin tulee jäätä".

Planeetta Mars kiinnostaa myös Ilmatieteen laitosta. Suomalaiset ovat mukana selvittämässä, kuinka Marsin talvi etenee.

Marsiin parhaillaan matkaavassa Nasan Phoenix-luotaimessa on mukana Ilmatieteen laitoksen tekemä instrumentti, joka osaltaan tutkii Marsin napalakkiin syntyvää jäätä ja sen leviämistä.

Marsin napalakkiin eli pohjoiskalottiin tulee pohjoisen talven aikana hiilidioksidi- ja vesijäätä, ja se leviää talven aikana aina 70. leveysasteelle saakka. Instrumentti auttaa selvittämään, mitä tapahtuu, kun jäätikkö leviää ja kasvaa.

- Elokuussa laukaistu luotain saapuu Marsiin loppukeväästä ensi vuonna, kertoo Ilmatieteen laitoksen avaruusteknologian tutkimuspäällikkö Ari-Matti Harri.

Harri korostaa, että Marsin oloja tutkimalla saadaan hyödyllistä tietoa, jota voidaan soveltaa myös Maan oloihin. Marsin kaasukehän käyttäytyminen on samantyyppistä kuin Maan ilmakehällä. Marsin oloja tutkimalla opitaan enemmän myös oman ilmakehämme käyttäytymisestä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.