Markus Pöyhösellä edelleen hurjat verovelat ulosotossa

Entisen pikajuoksija Markus Pöyhösen, 32, ulosottotodistus on 13 sivua pitkä.

Lähes kaikki ulosottoon menneistä maksuista koskevat maksamattomia arvonlisä- tai jäännösveroja. Kaikkiaan Pöyhöseltä karhutaan yli 96 000 euron saatavia. Ulosottoon on verojen lisäksi päätynyt muun muassa muutamia parkkisakkoja. Tuorein merkintä on toukokuulta.

Vaikka ulosottovelkaa on paljon, tilanne on kuitenkin paranemaan päin. Syyskuussa Pöyhösellä oli ulosotossa yli 120 000 euroa.

– Ulosotossa on entisen yritykseni vanhoja velkoja. En ole hoitanut veroasioita oikein, joten siksi summa on noin suuri, Pöyhönen on kertonut aikaisemmin julkisuudessa.

Tieto ulosottovelasta perustuu 13.6.2011 Helsingin ulosottovirastosta saatuun todistukseen ulosottorekisteristä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat