Markka kytkettiin ERM:iin

Markka liitettiin eilen Euroopan valuuttakurssijärjestelmään. Kytkyllä Suomi haluaa pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mukaan varmistaa, että Suomi voi halutessaan liittyä ensimmäisten joukossa Euroopan rahaliittoon Emuun. Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen ei usko kytkyn aiheuttavan markkinoilla suuria paineita markan kurssiin, koska markka on viime vuodet ollut vakaa valuutta.

Markan kiinteäksi ecu-kurssiksi sovittiin 5,80661 markkaa. Viime päivinä markka on ollut hivenen vahvempi. Markan arvon alentumisesta ei kuitenkaan voida puhua. Hämäläinen korostikin, ettei näin pienillä kurssimuutoksilla ole vaikutusta Suomen kilpailukykyyn.

Markan arvo on vuodesta 1994 ollut melko vakaa suhteessa muiden EU-maiden valuuttoihin. Vaihtokurssi suhteessa ecuun on vaihdellut 5,56 markasta 6,05 markkaan. Ehdotettu keskuskurssi vastaa siis melko lailla markan viimeaikaista sekä kahden viime vuoden keskimääräistä kurssia. ERM-kytkyn mukaan markan kurssi voi vaihdella +/- 15 prosenttia keskuskurssiin nähden.

Hämäläisen mukaan näin suurta heilahtelua ei käytännössä kuitenkaan tulla hyväksymään. Jos markan arvo päästettäisiin lähelle vaihtelurajoja, se aiheuttaisi liiallisia spekulaatioita.

Alkukesästä valmisteltiin

Hallitus alkoi alkukesästä valmistella ERM-kytkyä. Lipponen tähdentää, että aloite oli Suomen, kehotusta ei tullut muualta. Kun muut ERM-maat antoivat Lipposen mukaan ymmärtää, että Suomi on tervetullut, päätös valmisteltiin ja nyt syksyllä odotettiin sopivaa ajankohtaa. Päätös pyrittiin tekemään yllättävänä ajankohtana markkinahäiriöiden välttämiseksi.

Markan ecu-kytkyyn 1991 liittyi ristivetoa; yksin hallituksen ja Suomen Pankin välillä. Tämäkö oli mielessä, kun Lipponen korosti, että ERM-kytky on valmisteltu hyvässä yhteistyössä Suomen Pankin kanssa.

Lipponen korostaa, ettei ratkaisuun liity dramatiikkaa. Hallituksen talouspolitiikka jatkuu ennallaan: talouskehitys pyritään pitämään vakaana ja rahaliiton ehdot pyritään täyttämään.

Myös Hämäläinen tähdentää, ettei ERM-kytky tuo muutosta Suomen Pankin linjaan. Inflaatiotavoite pysyy ennallaan. Keskuspankin pohjainflaatiotavoite on hänen mukaansa samaa luokkaa muiden ERM-maiden inflaatiotavoitteiden kanssa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat