Trump sanoi perjantaina "tavallaan päättäneensä" Venezuelan kohtalosta.
Yhdysvaltojen laivastoon kuuluva maailman suurin lentotukialus USS Gerald R. Ford saapui saattueineen sunnuntaina määränpäähänsä Karibianmerelle. Alusten saapuminen lisää merkittävästi Yhdysvaltain joukkojen läsnäoloa alueella ja Venezuelan lähistöllä.
Alus saapui jo tiistaina Yhdysvaltain merivoimien eteläisen komentoalueen alueelle, joka käsittää Latinalaisen Amerikan ja Karibian. Yhdysvaltain merivoimat kertoi sunnuntaina aluksen kulkeneen Brittiläisten Neitsytsaarien ohi Karibianmerelle.
Liikehdintä alueella vain kasvaa. Sunnuntaina oli myös määrä alkaa Venezuelan rannikolla sijaitsevan Trinidad ja Tobagon sekä Yhdysvaltojen yhteinen sotaharjoitus. Harjoitus on jo toinen kuukauden sisään.
Spekulaatiot Venezuelaan hyökkäämisestä yltyvät
Venezuelan itsevaltainen presidentti Nicolas Maduro on aiemmin esittänyt huolen, että lentotukialuksen ja muun sotakaluston tuominen alueelle olisi verhottu hallinnonvaihtosuunnitelma. Yhdysvallat ei tunnusta Maduron hallinnon laillisuutta, vaan syyttää presidenttiä huumekartellin johtamisesta. Maduron kiinniotosta on luvattu 50 miljoonan dollarin palkkio.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aiemmin tyrmännyt sodan mahdollisuuden Venezuelassa. Viime aikoina spekulaatiot sotilaallisista iskuista Venezuelaan ja Maduroa vastaan ovat kuitenkin yltyneet.
