Ex-kansanedustaja Lyly Rajala kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille hänen ja laulajatar-muusikko Anna-Maria Jurvelinin eron syistä.
Lyly Rajalan, 59, kihlaus oopperalaulajana ja sopraanona tunnetun Anna-Maija Jurvelinin, 40, kanssa ei kestänyt. Noin vuosi sitten seurustelemaan ryhtynyt pari meni kihloihin pikavauhdilla jo maaliskuussa 2011. Lyly myöntääkin, että kihloihin rynnättiin turhan nopeassa tahdissa. Erosta pari päätti yhdessä.
– Kihlaus on purettu hyvässä ystävyydessä. Anna-Maija asuu noin 600 metrin päässä minusta ja olemme edelleen ystäviä ja autan häntä tarvittaessa. Tässä tapauksessa kukaan ei lähtenyt tai jättänyt, vain sovimme kihlauksen purusta yhdessä, Lyly kertoo.
Lyly toteaa, ettei suhteen kariutumisen syihin kuulu kolmansia osapuolia eikä myöskään parin 19 vuoden ikäero ollut vaikuttava tekijä.
– Tämä oli ihan hyvä ratkaisu, kun tuntuu, että ei ole yhteisiä puheenaiheita. Anna-Maija edusti klassisen musiikin genreä ja minä taas kevyen musiikin, niin ei meillä oikein ole yhteisiä ystäviäkään.
Vaikka Rajala vaikuttaakin olevan sujut eroasian kanssa, myöntää hän eron luonnollisesti myös satuttaneen.
– Vaikka erosimme hyvässä hengessä, niin ainahan ihmissuhteen katkeaminen surettaa, mies miettii.
(MTV3)
Uusimmat
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Hävytön virhe Säteriltä – Leijonien johto suli nopeasti
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
Lataa lisää