Luomi paljastui melanoomaksi, 8 vuoden kuluttua Juhon ihossa oli parisataa kasvainta – näin suojaat itsesi auringolta ja tunnistat vaarallisen ihomuutoksen

Loppuviikoksi on luvattu kaunista kesäistä säätä. Auringosta ei kannata nauttia tolkuttomasti, sillä seuraukset voivat olla vakavia. Tiistaina Huomenta Suomi Extrassa ihosyövästä keskustelivat melanooman sairastanut Juho Juutilainen sekä Lääkärikeskus Aavan ihotautien erikoislääkäri Laura Bouchard.

Noin 1400 ihmistä sairastuu vuosittain melanoomaan, joka on pahalaatuisin ihosyöpä. Yksi heistä on Juho Juutilainen. Hän löysi 2000-luvun alussa oikeasta kädestään sen verran ison luomen, että päätti poistattaa sen. Yllättäen luomessa olikin melanooma.

Siitä alkoi taistelu syöpää vastaan. Melanooma leikattiin. Viiden vuoden ajan Juhoa seurattiin, kunnes melanooman todettiin olevan nujerrettu. Huojentavista uutisista ei kulunut kuin pari viikkoa, kun Juhon ihoon nousi herneen kokoinen kasvain, joka muljahteli.

Taistelu ei ollut loppunut vaan kilpajuoksu syöpää vastaan alkoi jälleen. Kun yksi kasvain leikattiin, seuraava jo löydettiin. Kolmen vuoden kuluttua Juhon ihossa oli parisataa kasvainta.

– Siinä sitten jo toivottelin itselleni kuolemaa, Juho sanoo.

UV-säteily suurin riskitekijä

Ihosyövät ovat lisääntyneet viime vuosina. Laura Bouchard kertoo, että kymmenen vuoden takaiseen verrattuna ihosyöpiä on kymmenen kertaa enemmän.

Suurin  ihosyövän riskitekijä on UV-säteily tuli se sitten auringosta tai solariumista. Myös perimä vaikuttaa: vaalea ja pisamainen iho on riskialtis auringon vaaroille. Lisäksi immunosupressiiviset lääkkeet, kuten kortisoni, altistavat ihon tuumoreiden kehittymiselle.

Erityisesti lapsuudessa palaminen kasvattaa riskiä melanoomaan aikuisiällä. Pienen lapsen iho on herkempi auringon aiheuttamille mutaatioille ihossa ja soluissa.

– Jos on tosi monta kertaa palanut lapsena, riski saada melanooma on moninkertainen, Laura Bouchard kertoo.

Juho Juutilaisella on punapigmenttiä ja hyvin herkästi palava iho. Hän muistaa palaneensa lapsena monta kertaa kesässä niin pahasti, että iho kesi pois.

Uudet lääkkeet ovat parantaneet ennustetta

Vuonna 2013 kasvainten peittämä Juho suunnitteli jo hautajaisiaan. Tuolloin lääkärit mainitsivat uudesta lääkkeestä, jota testaamaan Juhoa pyydettiin. Jo muutaman viikon kuluttua lääkekokeilun alkamisesta kasvaimet ihon pinnalla alkoivat pienemään, muutamassa kuukaudessa suuri osa oli hävinnyt kokonaan.

Viiden vuoden kuluttua lääkekokeilu loppui. Juho sai terveen paperit, vaikka muistuttaa, että syöpäpotilas on ikuisesti syöpäpotilas. Mukana kulkee aina pelko taudin uusiutumisesta.

Laura Bouchard kertoo, että melanooman biologiset lääkkeet ovat mullistaneet syövän hoidon.

– Vaikka melanooma olisi päässyt pidemmälle, on huomattavasti enemmän toivoa kuin ennen.

Aikainen havaitseminen parantaa melanooman ennustetta. Seuraavanlainen ihomuutos on syytä käydä tarkistuttamassa:

  • ihomuutos jatkaa kasvamista tai kasvaa yli viisimilliseksi
  • ihomuutos, jonka väri on epätasainen – siinä on esimerkiksi useita ruskean värisävyjä tai punaista
  • ihomuutos haavautuu tai oireilee muuten
  • ihomuutos on epäsymmetrinen – reuna on aaltoiva eikä tasaisen pyöreä

Suojaa itsesi ja lapsesi auringolta

Toivoon tehokkaista hoitomuodoista ei kuitenkaan kannata tuudittautua. Auringolta suojautuminen on avainasemassa ihosyöpien riskin pienentämisessä.

Suojaa omaa ja lapsesi ihoa näin:

  • alle kuuden kuukauden ikäiset suojataan vaatteilla ja heidät pyritään pitämään poissa suorasta auringonpaisteesta
  • aurinkorasvassa tulisi olla vähintään suojakerroin 50
  • levitä aurinkorasvaa tarpeeksi ja lisää rasvaa parin tunnin välein
  • muista suojata myös päänahka, korvat ja huulet
  • suojaa silmät auringonsäteiltä aurinkolaseilla
  • vältä keskipäivän aurinkoa äläkä ole kello 10–14 aikaan suorassa auringonpaisteessa, jos ei ole pakko

Juho Juutilainen on oppinut kantapään kautta, että ihon suojaaminen kannattaa. Hän käyttää mielellään pitkää paitaa, isolieristä hattua ja kunnon suojakertoimella varustettua aurinkorasvaa.

– Auringon kanssa saa olla todella varovainen, Juho sanoo.

Laura Bouchard uskoo, että suuri osa ihmisistä on tietoisia auringon haitoista, vaikka edelleen jotkut ruskettavat itseään rannalla ja solariumissa.

– Sitä on vaikea ymmärtää ennen kuin on nähnyt seurauksia.

Entä miten sairastuminen on muuttanut Juhon elämänasennetta? Katso koko keskustelu videolta.

Osaatko levittää aurinkovoidetta oikein? Moni tekee saman virheen – katso ohje 2:01
Videolla näytetään, miten levität aurinkovoidetta oikein.

Lue myös:

    Uusimmat