Lukijat nuorten syrjäytymisestä: Eliniän pituinen lasku koko sukupolvelle

Nuorten eristäytyneisyys ja siihen liittyvät ongelmat ovat puhuttaneet MTV Uutisten lukijoita. Heidän mukaansa nuorten syrjäytymiseen on puututtava erityisesti nyt, kun elämme taloudellisesti vaikeita aikoja.

Kustannukset näyttelevät aina osansa ratkaisuissa. Kumpi on kalliimpaa? Iäksi syrjäytyvät työstä erotetut nuoret, vai lähellä eläkeikää olevien työn kevennys? On tietysti huono ratkaisu laittaa vaikkapa osa-aikaeläkkeelle porukkaa, mutta on se huono ratkaisu sekin, että nuoret suljetaan elämän ulkopuolelle. Varmasti löytyy ihan vapaaehtoiselta pohjalta eläkeikää lähestyviä, jotka voisivat olla vaikkapa osa-aikaeläkkeellä tms, kommentoi nimimerkki ”F1:n seuraaja”.

Lasku joka tästä syrjäytymisestä paniikkihäiriöineen ja masennuksineen tulee olemaan melkoinen ja kestää sukupolven eliniän. Säästetään nyt satanen ja laitetaan parikymppitonnia myöhemmin palamaan. Yhteiskunta jakaantuu koko ajan enemmän ja enemmän ääri-ilmiöihin. Lopussa seisoo kaaos ja sitä ei enää viranomainen hoitele, säestää nimimerkki ”kilin kolli”.

Lukijoiden kritiikki kohdistuu päättäjiin ja sosiaaliturvajärjestelmään.

Miten voi olla mahdollista, että maassa, jossa on massatyöttömyys; kotosuomalaisia nuoria ja vanhempiakin työttömänä pilvin pimein, joudutaan tuomaan mansikanpoimintatyöhön 700 ukrainalaista, kummastelee nimimerkki ”Anssi”.

Lisää säästöjä ja leikkauksia, erityisesti nuorison kohdalla! Amerikkaa sokeasti ihaileva Stubb haluaa ihan ihka oman Suomi-Amerikan. Stubb on opiskelut mm. golfin peluuta Amerikassa...sieltä viheriöltä ei varmaankaan näy slummien nuorison ongelmia eikä muitakaan ongelmia, jatkaa nimellään kommentoiva Juha Takalainen.

Lukijat pohtivat myös, onko miehillä naisia enemmän taipumusta syrjäytymiseen. Nimimerkki ”asola” ehdottaa puolestaan, voisiko EU järjestää vähävaraisille nuorille kesätyöleirejä muissa EU-maissa, jotta nuori ” pääsisi matkustamaan ja avartamaan näköalojaan ja samalla tienaamaan rahaa.” Nimimerkki ”kriittinen” pitää ideaa hyvänä, mutta haasteellisena.

Millä saa nuoren, jolla on oikeasti vaikeaa kohdata ihmisiä esim kaupan kassalla, lähtemään yhtään mihinkään missä on ihmisiä?

Nimimerkki ”Anssi” ehdottaa ratkaisuksi vanhaa kunnon rehkintää ulkoilmassa.

- Ennen vanhaan ei edes tunnettu masennusta, burn outia, synnytyksen jälkeistä masennusta tai muuta sellaista. Nykyajan ihmiset ovat päässeet liian helpolla, seuranneet liikaa amerikkalaista mediaa ja vieraantuneet hien ja kyynelten sävyttämästä arjesta. Ei muuta kuin navetan taakse lapioimaan sitä itseään! Marjastamaan lakkanevalle helteisenä päivänä ja vielä pehmeä suo upottaa ja hehkuu lämpöä, ja kävely on raskasta. Illalla heinätöihin. Talviaikaan talkoohommiin pystyttämään kyläkouluun jääkiekkolaitoja, luomaan raskasta sohjomaista lunta pois kaukalosta. niin jo unohtuu "sairaudet".

Lue myös:

    Uusimmat