Lotta Näkyvä paljastaa hulvattoman tilanteen – häät Kristian-rakkaan kanssa oltiin perua tanssiliikkeiden takia

Tanssin pyörteisiin ajautuva missikaunotar Lotta Näkyvä paljastaa hauskan yksityiskohdan omista häistään.

Miss Suomi 2013 ja malli Lotta Näkyvä tähdittää syksyn Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman uutta kautta.

Ohjelman lehdistötilaisuudessa tiistaina 14. elokuuta kaunotar intoutui muistelemaan omaa häätanssiaan vuodelta 2016 puolisonsa jääkiekkoilija Kristian Näkyvän kanssa.

Näkyvä kertoo, että oli niin kova määräilemään ja ottamaan ohjat häätanssin teossa, että koko häät meinattiin laittaa jäähylle.

– Meidän häätanssi oli vähän erikoisempi. Harjoiteltiin nostoja ja kaikkea. Ongelma oli se, että en luottanut, että hän osaa viedä, niin otin ohjat itse ja eihän siitä meinannut tulla, kun häiden peruminen siinä kohtaan, hän kertoo.

Kaunottaren tanssiparina ohjelmassa nähdään aikaisemmilta kausilta tuttu tanssiopettaja Mikko Ahti. Kokenut ammattitanssittaja ei ole huolissaan Näkyvän taipumuksesta ottaa ohjat omiin käsiinsä.

– Luulen, että se on pienempi riski, kun on ammattilaistanssittaja. Olen opettanut paljon pareja, jotka ovat menossa naimisiin. Ensimmäisenä aloitan opetukset sillä, että sanon naiselle, että anna miehen viedä. Se ei vielä osaa, mutta se oppii, jos nainen antaa, Ahti kertoo.

Näin Lotta ilmoitti kilpailusta miehelleen

Lotta lähti riemuiten mukaan ohjelmaan ja odottaa tanssikauden alkua innolla. Puolisolle ilmoitettiin uuden aluevaltauksen löytämisestä selkeästi.

– Sanoin, että minua on pyydetty tähän mukaan, niin hän vaan totesi, että olet varmaan sanonut jo, että olet menossa. Se oli enemmän ilmoitusluontoinen asia ja hän ymmärsi hyvin, nainen naurahtaa.

Treenaa enemmän kuin muut

Nyt hän on valmis valloittamaan tanssiparketin. Vaikka kuvaukset, näytökset, edustustehtävät, tv-projektit ja kauppatieteiden maisteriksi valmistuminen ovat pitäneet vauhdikkaan kaunottaren liikkeessä 24/7, oli Lotalle itsestään selvää raivata kalenterista tilaa nyt tanssille.

Lapsuudesta löytyy hieman tanssitaustaa ja onhan Näkyvä myös harrastanut cheerleadingia. Kovaan treeniin tottunut nainen aikoo antaa kaikkensa kilpailulle.

– Ilmoitin Mikolle jo heti alkuun, että treenataan paljon enemmän, kun mitä on vaadittu. Katsotaan mitä se kroppa kestää. Täytyy tietenkin muistaa palautuminen ja lepo.

– Voittoa ei oteta hinnalla millä hyvänsä. Tässä on paljon asioita, mitkä eivät ole omassa kontrollissa. Parhaamme tehdään ja olen kiitollinen omasta kokemuksesta.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja Katsomossa sunnuntaisin 16.9. klo 19.30 alkaen.
Tuija Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja Katsomossa lauantaisin 22.9. klo 21.30 alkaen.
Molemmat ohjelmat katsottavissa myös C More -suoratoistopalvelussa. 
​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat