Linnan vieraslistaa kritisoidaan – kenet olisit halunnut nähdä juhlahumussa?

Satavuotiaan Suomen juhlavastaanotolla nähtiin niin legendoja kuin tulevaisuuden toivojakin. 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion isännöimälle itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle saapui ansioituneita osaajia itsenäisyyden eri vuosikymmeniltä. 

Vaikka kutsuvieraita oli noin 1900 kappaletta, kaikkien silmää vieraskattaus ei miellyttänyt. Muun muassa se, ettei Saara Aalto saanut kutsua itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle on herättänyt runsaasti ihmetystä. Kritiikkiä nousi myös siitä, että urheilijoita oli kutsuttu paikalle varsin runsaasti.

Muusikko-näyttelijä Paula Vesala näytteli pääroolin kansainvälisesti palkitussa Tyttö nimeltä Varpu -elokuvassa ja rohmusi Emma-gaalassa hurjat neljä pystiä. Olisiko niissä ollut tarpeeksi saavutuksia kutsua varten?

E-urheilupiireissä petyttiin myös, kun Lasse Urpalainen ei saanut kutsua Linnaan. Urpalainen voitti ensimmäisenä suomalaispelaajana Dota 2 -pelin arvostetun The International -turnauksen. Hänen joukkueensa kuittasi saavutuksesta yli yhdeksän miljoonaa euroa.

Oiva Toikka on yksi Suomen kaikkien aikojen ikonisimmista muotoilijoista. Miksei hän saanut kutsua satavuotiaan Suomen juhlavastaanotolle?

Ylen suosikkiselostaja Tapio Suominen muisti satavuotiasta Suomea juhlavastaanotolla, mutta miksei Antero Mertarannalle irronnut kutsua?

Kenet sinä olisit halunnut nähdä Linnan juhlissa ja miksi? Vastaa alla! Voit vastata myös ilman perusteluja. 

Lue myös:

    Uusimmat