Nigerissä Länsi-Afrikassa yli 20 ihmistä on kuollut kahden linja-auton törmättyä toisiinsa. Asiasta kertoo maan liikenneministeriö.
Ministeriö kertoo, että onnettomuudessa loukkaantui lisäksi lähes 40 ihmistä.
Maan virallisen uutistoimiston ANP:n mukaan onnettomuus tapahtui perjantaina Maradiin johtavalla tiellä noin 55 kilometriä Madaouan kaupungista.
Uutistoimisto kertoo, että toinen linja-autoista kuljetti sotilaita. Liikenneministeriön mukaan valtaosa turmassa kuolleista oli sotilaita.
Onnettomuuden syistä on aloitettu tutkinta, ANP kertoo.
Juttua päivitetty 09.08.26 klo 6.12 kauttaaltaan.
