Lindström selvitti Sipilälle kohuehdotustaan: Otan opikseni

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström sanoo, että ei yllättynyt kovasta keskustelusta, joka syntyi viikonloppuna hänen väläytettyään työnantajien Kela-maksun palauttamista.

Lindströmin mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) laittoi hänelle tekstiviestin ja myös soitti myöhemmin. Lindströmin mukaan Sipilä tyytyi hänen selvitykseensä.

– Tänään hän morjensteli oikein iloisena ja tyytyväisenä, että ei tässä mitään. Eteenpäin mennään, sanoi Lindström.

Lindströmin mukaan myöskään muut eivät hallituksen kokoontumisessa tänään ihmetelleet hänen ehdotustaan.

– Vinkkailivat silmää ja hymyilivät, kertoo Lindström.

Lindströmin mukaan kyse oli hänen yksityisajattelustaan ja omasta esityksestään. Hän sanoo ottavansa tapauksesta opikseen.

– Jälkiviisaana voin sanoa, niin ainahan on hyvä informoida pääministeriä, jos aikoo tehdä tällä lailla, sanoo Lindström.

Lindström väläytti viikonloppuna työnantajien Kela-maksun palauttamista, jos yhteiskuntasopimus kaatuu työnantajapuolen passiivisuuteen. Hän sanoo halunneensa korostaa, että yhteiskuntasopimusta tehtäessä ei oteta vain työntekijöiltä, vaan että kaikki osallistuvat talkoisiin.

Lue myös:

    Uusimmat