Eläkettä nostavien listalla on myös seitsemän uudelleen Arkadianmäelle pyrkivää entistä parlamentaarikkoa.
He ovat Arto Bryggare (SDP, Uusimaa), Petri Neittaanmäki (Kesk. Jyväskylä), Kirsi Ojansuu-Kaunisto (Vihreät, Helsinki), Susanna Rahkonen (Vihreät, Uusimaa), Lyly Rajala (Kok. Oulu), Säde Tahvanainen (SDP, Uusimaa) ja Hannu Takkula (Kesk. Oulu).
Heistä MTV Uutiset onnistui tavoittamaan Kirsi Ojansuu-Kauniston, Petri Neittaanmäen ja Susanna Rahkosen.
Neittaanmäki haluton kommentoimaan
Näin vaalien alla Neittaanmäki kertoo sopeutumiseläkkeen lisäksi työskentelevänsä ”oman pienen yrityksensä piikkiin”. Siitä saamistaan tuloista keskustaehdokas ei halunnut kertoa.
Yhtä haluton hän oli kertomaan kuinka paljon ja mistä lähtien hän on sopeutumiseläkettä saanut. Aihetta selvittelevästä soitosta selvästi ärsyyntynyt Neittaanmäki on jo aikanaan tullut tunnetuksi siitä, että hän oli 38-vuotiaana nuorin kansanedustajan sopeutumiseläkkeen saaja.
- Olen sitä pätkittäin saanut, en halua enempää kommentoida kuinka paljon ja minä ajanjaksoina.
Neittaanmäki suostui kuitenkin kertomaan, ettei ole nostanut kansanedustajaeläkettä taukoamatta eduskunnasta jäämisensä jälkeen.
- Olen saanut sitä vaiheittain, olen ollut välillä töissä muun muassa EU-parlamentissa ja Hannu Takkulalle.
Rahkonen saa alle 2000 euroa kuussa
Vihreiden listoilla eduskuntaan takaisin pyrkivä Susanna Rahkonen puolestaan kertoo saavansa kahden eduskuntakauden jälkeen myönnettävää pienempää sopeutumiseläkettä, josta jää käteen verojen jälkeen noin 1700 euroa.
- Olen saanut sitä pääsääntoisesti vuodesta 2007. Siinä välillä oli noin vuoden jakso, jolloin olin palkkatöissä enkä nostanut eläkettä.
Rahkonen kertoo työllistymisensä olleen vaikeaa kahden kansanedustajakauden jälkeen.
- On valitettava tosiasia, että kansanedustajuus ei ole mikään valtti työmarkkinoilla. Saatetaan jopa pelätä, että poliittinen henkilö tulee agiteeraamaan työpaikalle.
- Itse olin kahdeksan vuotta pois niin sanotusti sorvin äärestä sinä ikäkautena, jolloin luodaan uraa. Olen koulutukseltani juristi ja vietin juuri nuo vuodet eduskunnassa. Tietysti on aloja, joilla arvostetaan laaja-alaista yhteiskuntatuntemusta, mutta itse en ole valitettavasti saanut pysyvää työpaikkaa.
Ojansuu-Kaunistolla 3000 euron sopeutumiseläke
Sopeutumiseläkettä saa myös entinen kansanedustaja, nykyinen opiskelija Kirsi Ojansuu-Kaunisto.
Toisin kuin jutussa alun perin mainittiin, Ojansuu-Kaunisto on saanut sopeutumiseläkettä vasta vuodesta 2011 eikä vuodesta 2007. Vuodet 2007-2011 hän toimi kansanedustajana.
Ojansuu-Kauniston sopeutumiseläke on 3000 euroa kuussa bruttona, koska hän on ollut kolme kautta kansanedustajana.
Sopeutumiseläkkeensä turvin Ojansuu-Kaunisto opiskelee teologiaa Helsingin yliopistossa. Ojansuu-Kaunisto tosin kertoo, että olisi lähtenyt opiskelemaan teologiaa myös ilman sopeutumiseläkettä.
– Minulla on kutsumus papiksi, hän toteaa.
Ojansuu-Kaunisto pyrkii takaisin eduskuntaan näissä vaaleissa.