Liikenneneuvos Onni Vilkas on kuollut

Linja-autoliikenteen pioneeri liikenneneuvos Onni Vilkas kuoli tänään kotonaan Kotkassa.

Runsaan kuukauden kuluttua hän olisi täyttänyt 89 vuotta. Vilkas syntyi 2.4. 1910 Kymissä. Onni Vilkas oli monessa suhteessa edelläkävijänä suomalaisessa linja-autoliikenteessä. Ensimmäisen liikennöintilupansa hän hankki toukokuussa 1934 välille Kotka-Hallan saari. Sitä ennen hän oli ajanut pirssiä jo usean vuoden ajan.

Vilkas on pikavuoroliikenteen uranuurtaja. Hän näki pikavuoroliikenteen mahdollisuudet ja hankki Suomen ensimmäisen pikavuoroluvan 1939 reitille Karhula-Kotka-Helsinki. Aiemmin oli tehty vain kokeiluja Helsinki-Turku -välillä. Vilkas myös avasi suomalaisen linja-automatkailun Keski-Eurooppaan. Hän ajoi ensimmäisenä sodan jälkeen tilausajoja Eurooppaan. Ensimmäisen Neuvostoliittoon suuntautuneen seuramatkan Vilkas teki v. 1958 ajaen itse auton rajan yli.

Vilkas tunnettiin hyvään palveluun tähtäävästä toiminnastaan ja halustaan nähdä asiakkaan tarpeet. Hän mm. otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön linja-autot, joiden istuinten selkänojat olivat säädettäviä. Hän itse toi mallituolin Hollannista suomalaiselle koritehtaalle.

Autourheilu oli Onni Vilkkaalle lähellä sydäntä. Hän osallistui Monte Carlon ralliin 18 kertaa. Lukuisia kertoja hänet nähtiin lähtöviivalla myös Jyväskylän ajossa, Hankirallissa ja Tunturirallissa. Jäärata-ajojen tiukissa kamppailutilanteissa Vilkas viihtyi erityisesti. Onni vilkas sai vuonna 1958 Tasavallan presidentin myöntämän Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I lk:n ansiomerkin kultaristein. Liikenneneuvoksen arvon hän sai v. 1964 ja valtakunnallinen yrittäjäpalkinto hänelle luovutettiin v. 1993.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat