Janne "Nacci" Tranberg pääsi vihdoin ääneen, paljasti tutustuneensa ensin Niko Ranta-ahon siskoihin – tokaisi syyttäjälle suorasukaisesti: "Minun kuulemiseni kestää kolme minuuttia"
Niin sanotun Katiska-huumevyyhdin käsittely jatkui tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeudessa kuultiin tänään ensimmäisiä syytettyjä.
Alun perin oli tarkoitus, että tiistaina ääneen pääsisivät ensimmäisen kerran myös jutun pääsyytetyt, ex-jengipomo Janne "Nacci" Tranberg ja liikemies Niko Ranta-aho. Ranta-ahoa ei kuitenkaan ehditty vielä kuulla.
Heitä syytetään muun muassa törkeistä huume- ja dopingrikoksista. Molemmat kiistävät syytteet.
Kello 16.20 Kun oikeudenkäynti päättyi, Sofia Belórf katsoi lempeästi miestään ja vilkutteli tälle. Samoin Niko Ranta-ahon sisko tervehti lämpimästi lähtiessään veljeään sekä Tranbergia.
Kello 16.05 Oikeudessa kuultiin Tranbergin jälkeen vielä yhtä miessyytettyä, joka on myöntänyt myyneensä ja käyttäneensä dopingaineita.
Oikeudenkäynti jatkuu torstaina vastaajien kuulemisilla. Silloin oikeudessa on myös määrä kuulla Niko Ranta-ahoa.
"Nacci" tutustui ensin Nikon siskoihin
Kello 15.29 Tranberg ei avannut kuulemisessaan lainkaan sitä, miksi hän kysyi dopingaineista Ranta-aholta. Syyttäjä kysyi asiasta monta kertaa Tranbergilta, mutta tämä ei siihen vastannut.
Tranberg kertoi tiedustelleensa dopingaineista myös muilta ihmisiltä, ei tosin Espanjassa asuvilta.
Tranbergin kuuleminen oli hyvin lyhyt. Se kesti vain runsaat 10 minuuttia ja päättyi nyt.
Kello 15.25 Tranberg kertoi tutustuneensa ensin Niko Ranta-ahon siskoihin joitakin vuosia sitten ja vasta myöhemmin Nikoon "muissa yhteyksissä".
– Olen tutustunut hänen kumpaankin siskoonsa ennen Nikoa. Siitä on useampia vuosia. Tutustuminen Nikoon ei ole syntynyt hänen siskojensa kautta, vaan joidenkin muiden kavereiden kautta.
Tranbergin mukaan hänelle syntyi Ranta-ahon kanssa tämän jälkeen jonkinlainen yhteydenpito esimerkiksi sosiaalisen median kautta. He tapasivat myös musiikkifestareilla Tampereella.
Vuonna 2016 tai 2017 Tranberg vietti joulua Espanjassa silloisen avopuolisonsa kanssa. Niko Ranta-aho tuli tuolloin samaan paikkaan syömään ja tästä tapaamisesta on Tranbergin mukaan olemassa valokuviakin.
Tranberg tiesi, että Ranta-aho asui Espanjassa.
– Se oli ihan julkistakin tietoa. Niko itse ja hänen silloinen tyttöystävänsä päivittivät siitä myös sosiaaliseen mediaan. Tunnen hänen entisen tyttöystävänsäkin, "Nacci" kertoi.
Paljasti olleensa vankilassa ja ulkomailla
Kello 15.23 Tranbergilla ei ole tietoa, että Ranta-aho olisi myynyt dopingaineita tai että tämä tietäisi niistä paljon. Itse hän kertoi tuntevansa jotain dopingaineita nimeltä ja kokeilleensa joitakin dopingaineita.
Syyttäjä tiedusteli Tranbergilta, missä hän oleskeli vuosina 2016 ja 2017.
Vuonna 2016 Tranberg kertoi olleensa osan vuotta vankilassa, ja loput vuodesta Puolassa ja Thaimaassa. Hän tokaisi myös syyttäjän tiedusteluihin olleensa vuonna 2016 Långvikin kylpylässä yhden viikonlopun.
Vuonna 2017 Tranberg kertoi olleensa Helsingissä ja mukana moottoripyöräkerhossa.
Tranberg tiedusteli dopingaineista Ranta-aholta
Kello 15.16 Oikeus päätti kuulla Tranbergia vielä tänään. Tranbergilta ja hänen avustajaltaan tiedusteltiin etukäteen, kuinka kauan hänen kuulemisensa kestää.
– Minun oma kuulemiseni kestää kolme minuuttia, Tranberg tokaisi.
Tranberg kiisti tuntevansa ketään syytetyistä, joita syytetään dopingaineiden myymisestä ja levittämisestä.
Tranberg vastaa kysymyksiin erittäin lyhyesti, vain sanalla tai parilla.
Hän kertoi olleensa Niko Ranta-ahoon yhteydessä dopingasioissa pelkästään tiedustellakseen aineista.
– Tätä on nyt turha jankata. Se oli pelkkä tiedustelu, olen tiedustellut muiltakin. Asia ei edennyt pitemmälle, Tranberg vastasi tiukasti syyttäjälle.
Ranta-ahon kuuleminen siirtyy
Kello 15.09 Miessyytetyn kuuleminen oikeudessa päättyi, ja puheenjohtaja totesi, että aikataulu on venynyt tänään.
Nyt oikeus kuulee vielä yhtä naissyytettyä.
Naiselta kysyttiin myös "Cobra"-nimimerkistä, mutta nainen ei tiennyt kuka tämä "Cobra" on.
Pääsyytetytyistä Ranta-ahoa kuullaan vasta torstaina, mutta Tranbergin kuuleminen aloitetaan tänään.
Sermiä vaadittiin poistettavaksi
Kello 14.34 Yhden syytetyn avustaja pyysi oikeutta poistamaan sermin turvasalin keskeltä pois.
– Se vaikeuttaa asian hahmottamista, kun ei näe kaikkia syytettyjä eikä hahmota kuka puhuu. Miksi täällä tarvitaan sermejä? avustaja kysyi.
Oikeuden puheenjohtaja ei vastannut miehen kysymykseen.
– Ne sermit nyt tarvitaan ja ne pysyvät, näin on haluttu, puheenjohtaja vastasi avaamatta sen enempää syitä sermille.
Sermi estää ainakin jutun pääsyytettyjä Niko Ranta-ahoa ja Janne "Nacci" Tranbergiä näkemästä toisiaan. Ranta-aho ja Tranberg on asetettu istumaan täysin vastakkaisille laidoille saliin kauas toisistaan.
Dopingaineita ostanut mies oli kontaktissa "Cobran" kanssa
Kello 13.47 Kirjalliset todisteet on viimein saatu käytyä läpi ja nyt alkaa henkilökuuleminen dopingrikosten osalta. Ensimmäisenä kuullaan miestä, jota syytetään törkeästä dopingrikoksesta.
Syytteen mukaan hän levitti ja myi dopingaineita Järvenpäässä vuosina 2016-2017.
Mies hankki haastehakemuksen mukaan dopingaineita noin 30 000 euron arvosta (katukauppa-arvo) ja myi ja levitti niitä yhdessä kahden muun miehen kanssa. Mies myöntää syytteet suurelta osin.
Mies kertoi oikeudelle hankkineensa aineita yhdessä edesmenneen kaverinsa kanssa. Kaveri kuoli loppuvuonna 2017.
Mies kertoi törmänneensä "Cobra"-nimimerkkiin ensimmäisen kerran kesällä 2017, kun hän osti tältä dopingaineita. Miehelle ei kuitenkaan selvinnyt, kuka tätä nimimerkkiä käytti. Miehet käyttivät suomen kieltä keskenään.
Syyttäjän mukaan Niko Ranta-aho käytti "Cobra"-nimimerkkiä.
"Nacci" naureskeli poliisin kanssa
Kello 13.24 Oikeudessa käydään läpi muita syytettyjä koskevien syytekohtien kirjallisia todisteita. Näissäkin syytteissä on kyse dopingrikoksista, mutta ei aineiden maahantuonnista, vaan lähinnä dopingaineiden myymisestä eteenpäin Suomessa.
Kello 12.40 Oikeudenkäynti jatkuu lounastauon jälkeen kirjallisten todisteiden läpikäymisellä. Vieläkään ei ole päästy kuulemaan ketään vastaajista ja kirjallisia todisteita käydään vielä läpi jonkin aikaa. Tänään olisi kuitenkin tarkoitus alkaa myös kuulla vastaajia.
Lounaan jälkeen Janne "Nacci" Tranberg naureskeli hyväntuulisesti hänen lähellään istuvan poliisimiehen kanssa.
Kello 11.17 Oikeudessa alkaa nyt lounastauko ja istunto jatkuu kello 12.30. Lounaaseen varataan runsaasti aikaa, jotta vangitut ehtivät myös syödä kunnolla.
Niko-Ranta ahon sisko vilkutteli lounastauolle lähdettäessä iloisesti hymyillen Janne "Nacci" Tranbergille.
Sähköposteissa keskustelua dopingaineista
Kello 10.50 Syyttäjä sai puolustukselta ja oikeuden puheenjohtajalta moitteita siitä, että hän esittelee myös sellaista todistusaineistoa, jotka ovat syytettyjen rikosten tekoajan ulkopuolelta.
Syyttäjä esitteli hetki sitten oikeudelle teknisen tutkinnan raportteja, joissa on muun muassa Ranta-ahon laitteista taltioitua dataa, salasanoja ja wickr tunnuksia.
Laitteista oli löytynyt myös kuvia ja tiedostoja dopingaineista sekä Ranta-ahon ja Tranbergin välisiä sähköpostikeskusteluja dopingaineista, määristä ja toimituksesta.
Puolustuksen mukaan dopingaineet ovat olleet vain omaan käyttöön.
Ranta-ahon Espanjan asunnolta löytyi timantteja
Kello 10.13 Syyttäjä käy nyt läpi syytteiden kirjallisia todisteita, joten ainakin tämä aamupäivä oikeudessa on lähinnä syyttäjän yksinpuhelua.
Kirjallisten todisteiden joukossa on muun muassa Tranbergilta takavarikoituja tietokoneita, puhelimia ja sim-kortteja sekä bitcoinlompakkoja ja niissä ollutta virtuaalivaluuttaa. Hänen puhelimestaan löytyi myös dopingainehinnasto helmikuulta 2019.
Todisteiden joukossa on myös muun muassa valokuvia Niko Ranta-ahon Espanjassa sijaitsevasta asunnosta, mistä löytyi rahaa, jalokiviä, dopingaineita ja rahanlaskukone.
Syyttäjän mukaan toivat dopingaineita Suomeen
Kello 9.44 Tänään oikeudessa käsitellään kahta törkeää dopingrikosta, jossa molemmissa on useita syytettyjä. Tranberg ja Ranta-aho ovat näissäkin syytteissä pääsyytettyjä.
Ensimmäisen syytteen mukaan Tranberg ja Ranta-aho toivat laittomasti maahan levittämistarkoituksessa dopingaineita vähintään 20 000 euron arvosta. Lähetyksessä oli yli 100 käyttöjaksoa erilaisia dopingaineita.
Epäilty teko tapahtui maalis-joulukuussa 2016.
Toisessa törkeässä dopingrikoksessa on syyttäjän mukaan kyse siitä, että Tranberg ja Ranta-aho toivat laittomasti maahan dopingaineita ainakin 300 käyttöjaksoa. Tämä tapahtui vuonna 2017.
Muita näiden juttujen vastaajia syytetään lähinnä dopingaineiden eteenpäin myymisestä ja levittämisestä.
Media pääsi myös turvasaliin
Kello 9.15 Juttua käsitellään Helsingin käräjäoikeuden turvasalissa, jossa kuvaaminen on kielletty. Media pääsi tänään ensimmäistä kertaa saliin. Aiemmin toimittajat ja yleisö ovat seuranneet oikeudenkäyntiä videoyhteyden välityksellä toisesta salista.
Tänään yleisö pääsee siis näkemään ensimmäistä kertaa vangitut syytetyt. Ranta-aho on pukeutunut oikeuteen valkoiseen kauluspaitaan ja hän on laihtunut vankeusaikanaan.
Janne "Nacci" Tranberg puolestaan on poistanut kasvoistaan tatuointeja ja hänen kasvonsa ovat nyt tatuoinneista puhtaat. Sen sijaan hänen päänsä on yhä tatuoitu. Tranbergilla on yllään musta huppari.
Oikeudenkäynnissä on tänään paikalla lukuisia vyyhdin syytettyjä, yhteensä yli 10 henkeä asianajajineen.
Sofian ja Nikon lämmin kohtaaminen
Kello 9.10 Paikalla on myös Niko Ranta-ahon puoliso, fitnesstähti Sofia Belórf. Pariskunnan kohtaaminen oikeudessa oli lämmin ja he hymyilivät ja vilkuttivat toisilleen, kun Belórf saapui saliin.
Vangittuna oleva Ranta-aho istui jo valmiiksi omalla paikallaan, mutta hän kääntyi ovelle päin, kun Belórf asteli saliin. Ranta-ahon kasvoille ilmestyi leveä hymy, kun hän näki Sofian.
Turvasalin keskellä on sermi, joka estää ainakin Ranta-ahon ja Janne "Nacci" Tranbergin näköyhteyden toisiinsa.
Lue Sofian ja Nikon kohtaamisesta täältä: Sofia Belórf ja Niko Ranta-aho tapasivat jälleen oikeudessa – MTV Uutiset paikalla istuntosalissa: ”Niko vilkutti ja hymyili todella lämpimästi”
Uusimmat
-
19:40
Tapio Korjus vastaa kritiikkiin – lataa myös suoraa puhetta Olympiakomitean ”tärkeästä tehtävästä”
-
19:23
Manchester Unitedilta karua nyhjäämistä
-
19:20
"En ollut hyvä ihminen poliisina" – Mikael Runebergin ura Jari Aarnion alaisena päättyi potkuihin ja vankeustuomioon
-
19:17
Kynttilät lepattavat paikalla, jossa pieni poika menetti henkensä: "Raskas asia koko Mäntsälälle"
-
19:17
TTK-voittaja Pernilla Böckerman paljastaa, jäikö tanssi osaksi elämää
-
19:10
Seireenien kutsussa piilee totuus: Viehtyneet miehet ottavat enemmän riskejä
-
18:46
Robert Lewandowski ilmiömäisessä vireessä: turbohattutemppu!
-
18:25
Ässät teki kovan tempun SM-liigassa – loppuhetkillä hurjaa draamaa
-
17:58
WP kertoo Mossadin kavalasta operaatiosta: Varmisti, että hakulaiteräjähdys silpoo käyttäjältään kummatkin kädet
-
17:45
Politiikan tutkija: Stubbin arvio tarpeetonta pelottelua
-
17:40
Ruotsissa ampumatapaus ostoskeskuksessa: "Asiakkaita kehotettiin suojautumaan"
-
17:34
Ilveksen profiilihankinnalle huojentava onnistuminen – SM-liigan sarjakärjellä rajuja ongelmia
-
17:30
Niina Lahtinen kiroaa TTK-tansseissa yhtä haastavaa asiaa – Mika Saukkosen tapa suhtautua siihen sen sijaan hämmentää
-
17:27
Nyt on helpot halloween-keksit! Näin teet noidanhattuja
-
17:26
Nordean asiakkaiden mitta alkaa täyttyä, moni miettii pankin vaihtoa: "Terveisiä vaan Nordean herrat!"
-
17:15
Pyhäjärveltä löydettiin ruumis – poliisi ei epäile rikosta
-
17:10
Sirpa Selänne avaa, miten Yhdysvalloissa voi äänestää: "Kuinka kukaan voi luottaa näiden vaalien tuloksiin?"
-
17:05
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
17:03
Gazan väestönsuojeluvirasto: Jabalian alueella useita lapsia kuollut Israelin iskuissa – MTV seuraa
-
16:58
Lääkäriopiskelijoille työvelvoite julkisella puolella? Lääkäriliitto ei innostu: Rahoitusongelmiin tarjotaan yksinkertaista ratkaisua
-
Lataa lisää