Syyttäjä vaatii Niko Ranta-aholle historiallista yli 20 vuoden vankeutta – korkein oikeus myönsi valitusluvan
Syyttäjä hakee Ranta-aholle vähintään 10 vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeutta ensimmäisestä Katiska-jutusta tuomitun 11 vuoden päälle.
Korkein oikeus (KKO) myönsi perjantaina syyttäjälle valitusluvan niin kutsutussa Katiska 2 -huumejutussa. Valituslupa koskee rangaistusten pituutta.
Pääsyytetty Niko Ranta-aho oli aiemmin tuomittu ensimmäisessä Katiska-huumejutussa 11 vuoden vankeuteen. Helsingin käräjäoikeus ja hovioikeus antoivat hänelle Katiska 2:sta kahden vuoden tuomion, koska ne katsoivat, ettei yhteisrangaistus voi ylittää 13 vuoden enimmäisrangaistusta.
Syyttäjä vaatii KKO:ssa, että Ranta-aholle tulee tuomita vähintään kymmenen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistus aiemmin tuomitun 11 vuoden päälle. Tällaista yli 20 vuoden huumerikostuomiota ei ole Suomessa koskaan langetettu.
Niko Ranta-aho kertoo saaneensa satoja kirjeitä vankilaan – miksi vangit saavat ihailijapostia? Juttu on marraskuulta 2022.
Syyttäjä: Ranta-aho laskelmoi rangaistusalennuksen
Ranta-aho oli Katiska 2:n rikosten tekoaikaan vapaana odottamassa Katiska 1:n tuomiota. Hänet vapautettiin Katiska 1:n tutkintavankeudesta kesäkuussa 2020, kun jutun oikeudenkäynti oli edelleen kesken.
Syyttäjän mukaan Ranta-ahon toiminta osoittaa aktiivista osallistumista törkeisiin huumausainerikoksiin.
– Kysymys ei ole sellaisesta hallitsemattomasta rikoskierteestä, jonka vuoksi tuomittavaa rangaistusta olisi kohtuullista alentaa tavanomaista enemmän, vaan pikemminkin samankaltaisten rikosten harkitusta jatkamisesta, syyttäjä kirjoittaa valituslupahakemuksessaan KKO:hon.
Syyttäjän mukaan Ranta-aho teki rikoksensa laskelmoidusti ajatellen, ettei niistä aikanaan voitaisi määrätä tuomiota, joka Katiska 1:n kanssa ylittäisi 13 vuotta. Syyttäjän mukaan asiasta tarvitaan KKO:n ratkaisu.
– Lainsäätäjän tarkoituksena ei ole voinut olla laajentaa tulkintaa niin, että tekijä tuomiota aiemmista rikoksista odotellessaan voi laskelmoidusti tehdä uusia rikoksia kuinka paljon vaan silmällä pitäen sitä, että hänet jonkin ajan päästä tullaan tuomitsemaan pitkään vankeusrangaistukseen eikä uusista rikoksista tuomita konkurrenssin takia lainkaan uutta rangaistusta.
Konkurrenssi tarkoittaa, ettei aikaisemman ja uuden rangaistuksen kokonaisuus voisi muodostua ankarammaksi kuin jos rikokset olisi tuomittu samalla kertaa.
Korjattu otsikkoa kello 10.09, syyttäjä vaatii Ranta-aholle vähintään 10 vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeutta ensimmäisestä Katiska-jutusta tuomitun 11 vuoden päälle, ei yhteensä 24 vuoden vankeutta.
Näin Niko Ranta-aho pyörittää bisneksiään vankilasta käsin: ”Siellä on liiketoiminnat menossa”. Juttu on syyskuulta 2023.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää