Suomessa vieraileva italialainen lentopallolegenda Andrea Gardini tietää, ettei kovan työnteon vaatimus ole huippu-urheilussa pelkkää sanahelinää. Yksi lajinsa kaikkien aikojen valtiaista raivasi tiensä eliittiin lahjakkuuden sijasta tahdonvoimalla.
Gardini, 35, on voittanut kolme kertaa maailmanmestaruuden, neljä EM-kultaa sekä lukuisia eurotitteleitä eri seurojen riveissä. MM-kultien väri kirkastuu, kun muistaa, että lentopalloilussa maailmanmestaruuksista mitellään jalkapalloilun tavoin harvakseltaan, joka neljäs vuosi.
Italialaisen uskomattomalta meriittilistalta puuttuu vain yksi: olympiakulta.
Lähimpänä suurta päämääräänsä Gardini oli Atlantassa 1996, jolloin Italia hävisi loppuottelussa Hollannille. Viimeinen yritys maajoukkuetasolla neljä vuotta myöhemmin Sydneyssä tuotti mitalikaappiin olympiapronssin.
-Olen ylpeä saavutuksistani, mutta jokaisen urheilijan päällimmäinen unelma on voittaa olympiakultaa. Sen puuttuminen kaivelee hieman, Gardini myöntää.
Läpimurtoon tahdonvoimalla
Maajoukkueuransa Sydneyn olympiakisoihin lopettanut Gardini valitsi lentopalloilun sattumalta. Koripalloilua ja uintia harrastanut hujoppi piti painavasta haasteesta, jota lentopalloilussa riitti.
-Lentopalloilua osasin harrastamistani lajeista huonoimmin. Minulla oli kova halu oppia sitä, tulla paremmaksi, Gardini kertoo.
