Lentomatka voi viedä lemmikin hengen – näin koirat matkustavat Finnairilla

Lentomatka voi olla varsinkin ruumassa matkustavalle lemmikille stressaava kokemus. Useimmiten kaikki päättyy hyvin, mutta joillekin matka jää viimeiseksi. Finnairilta kehotetaan totuttamaan lemmikkiä kuljettamiseen jo ennen h-hetkeä.

Huffington Post uutisoi huhtikuussa lemmikkien kuolemista lennoilla. Yhdysvalloissa on maan liikenneministeriön tietojen perusteella kuollut kaupallisilla lennoilla viime vuosina keskimäärin 26 lemmikkiä vuosittain. Viime vuonna kuolemantapauksia oli 26 ja loukkaantumisia 22.

Suomessa asiat ovat paremmin: Finnairin maapalvelupäällikkö Mirja Kuovi kertoo, että viimeisten 30 vuoden aikana Finnairilla on ollut yksi tapaus, jossa koira on menehtynyt lentomatkan aikana.

– Tämä on äärimmäisen harvinaista, mutta lentomatka on eläimelle stressitilanne ja saattaa aiheuttaa komplikaatioita yksilöstä riippuen, Kuovi muistuttaa.

Huffpost tietää kertoa, että Yhdysvalloissa lemmikeitä on kuollut kaikkein eniten United Airlinesin lennoilla – viimeisten viiden vuoden aikana kaikkiaan 53. Viimeksi huhtikuun lopulla uutisoitiin yhtiön lennolla kuolleesta arvokkaasta jättiläiskanista.

Useimpien lennolla kuolleiden eläinten kuolinsyyksi on merkitty ruumiinavauksen jälkeen sydämenpysähdys. Osa eläimistä on löytynyt kuolleena heti lennon laskeuduttua, osa on ollut tajuttomana tai läähättänyt raskaasti. Loukkaantuneiden eläinten taas tiedetään purreen tai raapineen kuljetushäkkejään.

Inga Fricke eläinsuojeluorganisaatio HSUS:ista (The Humane Society of the United States) kertoo Huffpostille, että vaikka tarkkaa syytä kuolemantapausten taustalla on vaikea osoittaa, niin riski kuolla lennon aikana tai välittömästi sen jälkeen on suurempi sellaisilla roduilla, joilla on niin sanottu brakykefaalinen pään muoto eli lyhyt kuono ja kallo. Ne ovat ahtautuneen nenänielun takia alttiimpia lämpöhalvaukselle ja happivajeelle. United Airlines ei esimerkiksi ota bulldogeja tai mopseja ollenkaan lennoilleen lämpiminä kesäkuukausina.

Tiesitkö?

Jos haluat lemmikille paikan lennolle, ota jo matkaa varatessa yhteyttä lentoyhtiön asiakaspalveluun.

Mikäli lemmikki painaa kuljetuslaatikoineen yli 50 kiloa, se tulee lähettää matkaan rahtina.

Lemmikin kanssa ei ole mahdollista matkustaa seuraaviin maihin tai niiden kautta: Iso-Britannia, Hongkong, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Australia. Myös Irlantiin tai Irlannin kautta on kiellettyä matkustaa lemmikkieläimen kanssa EU:n ulkopuolelta.

Selvitä lähtö- ja kohdemaan vaatimat asiakirjat ja rokotukset sekä säännöt koskien lemmikkien kuljetusta. EU:ssa lemmikkien tulee olla tunnistusmerkattuja joko mikrosirulla tai tatuoinnilla (tatuointi tehty ennen 3.7.2011). Lisäksi lemmikillä tulee olla todistus (lemmikkieläinpassi), josta selviää eläimen rokotukset raivotautia vastaan sekä muut terveystiedot.

Lähde: Finnair

– Tylppäkuonoisilla koiraroduilla on hengityksen takia usein vaikeuksia lentomatkan aiheuttamien paineenvaihteluiden takia. Jotkin lentoyhtiöt kieltävät kokonaan tiettyjen tylppäkuonoisten koirarotujen kuljettamisen, Finnairin Kuovi vahvistaa.

Huffpostin haastatteleman Fricken mielestä eläinten laittamista ruumaan pitäisi välttää siihen sisältyvien riskien takia aina, kun mahdollista.

Ruumassa on pimeää, mutta vähintään kymmenen astetta

Finnairin lennoilla lemmikkejä otetaan ruumaan ja matkustamoon tyypillisesti kumpaankin enintään kaksi.

Matkustamoon lemmikki pääsee, jos sillä ja pakollisella kuljetuskassilla on painoa yhteensä enintään kahdeksan kiloa. Ruumaan joutuvat lemmikit, joiden yhteispaino kuljetuskopan kanssa ylittää kahdeksan kiloa.

Matkustamoonkaan tulevaa lemmikkiä ei voi pitää lennon aikana sylissä, vaan sen paikka on lähtöportilta alkaen kuljetuslaukussa. Kuljetuslaukku taas pidetään matkustamossa istuimen alla.

Ruumassa olevan lemmikin tulee mahtua seisomaan, istumaan ja kääntymään ympäri kopassaan.

– Ruumassa matkustavat lemmikit viedään lähtöselvityksen jälkeen kuormaukseen niin, että kantokopalle tehdään turvatarkastus: lemmikki ulos, koppa tarkastetaan, lemmikki sisään, Kuovi selittää.

Ruumassa on paloturvallisuussyistä pimeää.

– Lämpötila vaihtelee vuodenajan mukaan, mutta kun mukana on lemmikki, sitä ei päästetä laskemaan alle kymmenen asteen.

– Kuumina kuukausina joihinkin kohteisiin ei oteta lemmikkejä ruumaan, sillä koneen seistessä lähtöasemalla lämpötila saattaa nousta liian korkeaksi, Kuovi lisää.

Finnair ottaa lemmikkejä mukaan kaiken pituisille lennoille.

– Pitkän lennon alla ohjeena on ruokkia lemmikkiä niukasti ennen lentomatkaa. Yli kahdeksan tunnin lennoilla juomateline on pakollinen osana kuljetuslaatikkoa.

Kuovi muistuttaa, että lennolle ei kannata lähteä "kylmiltään".

– On äärimmäisen tärkeää, että lemmikkiä totutetaan kuljetuslaatikossa olemiseen kotona ja että osana tätä totuttelua on laatikon nostot ja kuljetukset esimerkiksi autolla.

Etukäteisharjoittelulla voidaan auttaa vähentämään tapauksia, joissa stressaantunut koira esimerkiksi pissaa koppiinsa tai järsii sitä lennon aikana.

Lue myös:

    Uusimmat