Lentokone köysirataan - 20 menehtyi

Kaksikymmentä ihmistä sai surmansa eilen Pohjois-Italiassa, kun amerikkalainen sotilaskone törmäsi köysirataan ja aiheutti köysiratavaunun syöksymisen maahan. Hallituksen edustajan mukaan surmansa saaneiden joukossa oli myös yksi lapsi.

Kuolleista yhdeksän oli naisia ja kymmenen miehiä. Poliisin mukaan kuolleiden joukossa oli kahdeksan saksalaisia, viisi belgialaista, kaksi puolalaista, kolme italialaista, yksi itävaltalainen ja yksi hollantilainen. Italialaisten uhrien joukossa oli köysiratavaunun kuljettaja. Pelastajien mukaan kukaan vaunussa olleista ei selvinnyt onnettomuudesta hengissä.

Lomalla olevia hiihtäjiä kuljettanut köysiratavaunu syöksyi metsäiseen maastoon. Onnettomuus sattui Cavalesessa lähellä Trenton kaupunkia. Toinen hiihtomatkustajia kuljettanut vaunu jäi törmäyksen jälkeen riippumaan köysirataan ja pelastustyöntekijät pelkäsivät myös sen syöksyvän maahan. Kaikki vaunun matkustajat saatiin kuitenkin myöhemmin pelastettua vaunusta ilman vammoja.

Köysirataan törmännyt kone palasi onnettomuuden jälkeen Naton Avianossa sijaitsevaan sotilastukikohtaan. Onnettomuuskone oli Yhdysvaltain merivoimien EA-6B -tyyppinen valvontakone, joka on osallistunut Naton johtamaan rauhanturvaoperaatioon Bosniassa. Cavalesen pikkukaupungissa sattui vuonna 1976 kaikkien aikojen tuhoisin köysirataonnettomuus, kun 42 ihmistä kuoli köysiratavaunun maahansyöksyssä.

Kone lensi radan alta?

Italian poliisin mukaan amerikkalaiskone lensi todennäköisesti köysiradan alapuolella. Poliisi arvioi, että koneen lentokorkeus oli noin sata metriä.

Onnettomuus sai aikaan raivonilmauksien aallon Italiassa. Muun muassa presidentti Oscar Luigi Scalfaro esitti harvinaisen tiukkasanaisen vaatimuksen lentosääntöjen uudistamiseksi. Italian ulkoministeri Lamberto Dini vaati perinpohjaisia tutkimuksia onnettomuuden syistä. Myös maan sanomalehdet syyttivät lentäjiä ankarasti.

-Nämä "Rambot" käyttävät vuoriamme operaatioalueinaan. Keitä he luulevat olevansa? Mitä he yrittävät todistaa typerällä matalalennollaan? torinolainen La Stampa kyseli. Cavalesen viranomaiset ovat aloittaneet tutkimuksen onnettomuuden syiden selvittämiseksi.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat