Lehti: Kummeli-tähti poseerasi Palmun nakumallina

Teatterijohtaja Heikki Vihisen näyttelijävaimo Mari Turunen kertoo Ilta-Sanomissa, että poseerasi aikoinaan taitelija Juhani Palmun nakumallina.

Näyttelijä Mari Turunen kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa opiskelija-ajastaan, jolloin hän poseerasi taiteilija Juhani Palmun nakumallina. Näyttelijätär on tuttu teatterilavoilta, mutta myös Kummeli-leffoista ja -sarjasta. Hän näytteli Kummeli Alivuokralainen -elokuvassa, jossa nähtiin myös hänen miehensä Heikki.

– Opiskelin Nätyssä (Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitos), kun Juhani Palmun assistentti soitti, että taiteilija tarvitsee malliksi kolme naista. Minä ja kaksi ystävääni saimme keikan, Mari kertoo Ilta-Sanomissa.

– Heitimme kylmässä saunassa vettä kiukaalle ja joku kävi uimassa. Ne olivat ihan siistejä saunomiskuvia. Ei niistä mitään skandaalia saa, Mari kertoo lehdelle.

Hän on muistellut tapausta huvittuneena.

– Tapausta on naureskeltu naisporukassa monta kertaa. Minnehän lienevät nekin kuvat päätyneet? Vai ovatko joutuneet saunan pesään? Mari sanoo Ilta-Sanomissa.

Mallipalkkio oli varsin erikoinen.

– Saimme palkkioksi kyydin kotiin ja pari pulloa viiniä, näyttelijätär kertoo.

(MTV3)

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja