Karoline Leavittin seuraajaksi on useita vaihtoehtoja.
Presidentti Donald Trump ilmoitti keskiviikkona, että Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt jättää tehtävänsä kuun lopussa voidakseen viettää enemmän aikaa perheensä kanssa.
Leavitt on ollut yksi Trumpin läheisimmistä ja näkyvimmistä avustajista. Hänen tehtäviinsä on kuulunut muun muassa Valkoisen talon viestinnän johtaminen, mediasuhteiden ylläpito, sekä tiedotustilaisuuksien johtaminen.
BBC:n mukaan spekulaatiot Leavittin mahdolliseksi seuraajaksi ovat alkaneet vauhdilla.
Trumpin hallinto ei ole toistaiseksi kommentoinut Levittin seuraajaa, mutta tehtävään on esillä useita nimiä.
Useita ehdokkaita
BBC:n mukaan Leavittin mahdollisen seuraajien joukossa on niin Trumpin nykyisiä avustajia kuin hänen hallintonsa tukijoita.
Yksi ehdokkaista on Alina Habba, joka on Trumpin entinen henkilökohtainen asianajaja. Hän on toiminut myös Trumpin neuvonantajana. Anna Kelly sen sijaan on toiminut Valkoisen talon apulaislehdistösihteerinä ja edustanut hallintoa mediassa.



