THL julkaisi viime viikolla tuoreen tutkimuksen, jonka mukaan lasten ja nuorten lihavuus on edelleen yleistä Suomessa, vaikka ylipainoisten lasten ja nuorten määrä on tasoittunut jo kahden vuoden ajan. Lääkärit neuvovat, miten huoltajat voivat ehkäistä ja toisaalta puuttua lapsen ylipainoon.
THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus ovat edelleen yleisiä Suomessa, vaikka toissavuodesta alkaen ylipaino ja lihavuus eivät ole lisääntyneet vaan pysyneet samalla tasolla.
Keski-Suomen sairaala Novan lastenosaston ylilääkäri Ole Andersen neuvoo vanhempia ja huoltajia keskittymään siihen, että liikuntaan ja terveelliseen ruokaan suhtaudutaan kotona positiivisesti.
– Vanhempien kannustava asenne liikkumiseen, terveellisen ruoan syömiseen ja riittäviin yöuniin ovat hyödyllisiä positiivisen omakuvan kannalta kaikille. Jos lapsen painoon on puututtava, muutoksia tarvitaan aina koko perheen tilanteeseen.
– Painon tason arvioinnin jättäisin ensisijaisesti neuvoloille ja kouluterveydenhoitajille. Painoon keskittyminen siirtyy herkästi vanhemmilta lapsille. Myös median vaikutuksesta lapset miettivät kehojaan ja painoaan jo paljon.
