Lapsikaappausten määrä laski viime vuonna

Kaappaustapauksia oli vähemmän kuin aiemmin, mutta noin 40 lasta on teillä tietymättömillä. Huomenna vietetään kansainvälistä kadonneiden lasten päivää.

Lapsikaappausten määrä väheni Suomessa viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna. Kaapatut lapset ry:n mukaan kaappauksia Suomesta tai Suomeen oli viime vuonna 11, kun vuotta aiemmin niitä oli 20. Uhrien määrä laski 27 lapsesta 16 lapseen.

Kidnapattuja lapsia on kuitenkin edelleen kateissa yhä enemmän. Vuonna 2005 kaapattuna oli yhteensä 41 lasta.

Yhdistyksen mukaan erityisesti Venäjälle, Yhdysvaltoihin tai Pohjois-Afrikkaan siepattuja suomalaislapsia saatetaan piilotella vuosikausia. Suomesta löydetyt kaapatut lapset palautetaan lähes aina tai tapaukset ratkeavat muutoin.

Kaapatut lapset ry on Ensi- ja turvakotienliiton jäsenjärjestö. Sen tavoite on tukea kaapattujen, kaappausuhan ja vaikean huoltokiistan kohteena olevia lapsia.

Kansainvälistä kadonneiden lasten päivää vietetään huomenna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat