Lappeenrannan kurkunleikkaaja vapautuu elinkautisesta – karkotetaan Pakistaniin

Entisen puolisonsa murhannut mies vapautuu elinkautisesta vankeudesta. Maahanmuuttovirasto on päättänyt karkottaa miehen Pakistaniin.

Elinkautisen vankeustuomion tuonut henkirikos tapahtui Lappeenrannassa sijaitsevassa yksityisasunnossa marraskuussa 2009.

Mies tuli asunnolle veitsen kanssa ja sulkeutui asunnon makuuhuoneeseen entisen puolisonsa kanssa. Nainen makasi sängyllä.

Hetken keskusteltuaan mies otti veitsen ja viilsi naisen kurkun auki. Nainen kuoli.

Oikeudessa mies tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Mies anoi vapauttamistaan jo vuonna 2021, mutta tuolloin hovioikeus hylkäsi hakemuksen.

Nyt, miehen tehtyä toisen vapauttamishakemuksen, päätös oli myönteinen. Vapauttamista puolsivat hovioikeuden mielestä muun muassa rikkeettä sujunut vankeusaika ja miehen päihteettömyys.

Riskiarvion mukaan ei myöskään ole ilmeistä vaaraa siitä, että mies syyllistyisi uusiin henkeä tai terveyttä loukkaaviin rikoksiin. Toisaalta oikeuden mukaan väkivaltariskin arvioimiseen liittyy ”epävarmuustekijöitä”.

Suomessa mies ei vapautensa päiviä pääse viettämään, sillä maahanmuuttovirasto teki jo vuonna 2011 päätöksen siitä, että mies karkotetaan kotimaahansa Pakistaniin. Samalla miehelle määrättiin koko Schengen-alueen laajuinen maahantulokielto.

Tämän takia hovioikeus ei määrännyt miestä valvottuun koevapauteen vapautumisen jälkeen.

Hovioikeus määräsi vapauttamispäivän ensi syyskuulle, kun mies on suorittanut elinkautista vankeusrangaistustaan 14 vuotta ja 10 kuukautta. Karkottaminen pantaneen käytäntöön samoihin aikoihin.

Lue myös:

    Uusimmat