Mainos

Lännen Median kysely: Enää reilu kolmannes suomalaisista on tyytyväisiä Rinteen hallitukseen

4:45
Pääministeri Antti Rinne vieraili perjantaina Kymmenen uutisissa kommentoimassa Posti-kohun tilannetta ja omaa toimintaansa kohussa.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitukseen on enää erittäin tyytyväisiä kolme prosenttia suomalaisista ja melko tyytyväisiä 34 prosenttia suomalaisista, käy ilmi Lännen Median teettämästä kyselystä. Taloustutkimuksen tekemään kyselyyn vastasi hieman yli tuhat suomalaista tämän viikon maanantain ja torstain välisenä aikana.

Kyselyn mukaan hallitukseen on nyt melko tyytymättömiä 38 prosenttia ja erittäin tyytymättömiä 14 prosenttia. Kyselyn virhemarginaali on suurimmillaan 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lännen Median heinäkuun lopulla teettämän kyselyssä tyytyväisiä hallitukseen oli vielä lähes puolet ja neljännes ei osannut sanoa kantaansa.

Puoluebarometrissä hallituksen toimintaa moitti puolet suomalaisista

Kantar TNS:n julkisti torstaina puoluebarometrin, jonka mukaan noin kolmasosa suomalaisista katsoo Rinteen hallituksen onnistuneen toimissaan vähintään melko hyvin. Hieman yli puolet vastaajista on eri mieltä ja arvioi, että hallituksen toiminta on ollut huonoa tai melko huonoa.

Viime helmikuussa julkaistussa vastaavassa kyselyssä hallitukseen tyytyväisiä oli hieman enemmän eli 35 prosenttia. Silloin vallassa oli vielä edellinen, Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus.

Kantar TNS haastatteli tuoreeseen tutkimukseen yli 1 300 suomalaista marraskuun alkupuolella. Virhemarginaali on 2,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja