Lähde: Manchester City tekemässä uuden jättihankinnan – 67 miljoonaa euroa haisemaan

Englannin Valioliigan jättiseura Manchester City on tekemässä jälleen isoja liikkeitä siirtomarkkinoilla. Tällä kertaa haaviin on tarttumassa portugalilainen puolustaja Ruben Dias.

Jalkapallosivusto Goalin mukaan City pulittaa Diasista 62 miljoonaa puntaa eli 67,8 miljoonaa euroa portugalialaiselle Benficalle. Mukana on myös 3,3 miljoonan punnan (3,6 miljoonan euron) edestä optiopykäliä.

City lähettää samalla argentiinalaisen puolustajan Nicolas Otamendin Benficaan. Erillisissä kaupoissa City kuittaa Otamendista 14 miljoonaa puntaa eli 15,3 miljoonaa euroa.

Kauppoja ei ole lyöty lukkoon, sillä pelaajat eivät ole vielä tehneet sopimuksia uusien seurojensa kanssa. Otamendi ei ole myöskään käynyt vielä Benfican lääkärintarkistuksessa.

Diasin hankinnalla Cityn manageri Pep Guardiola yrittää paikata seuran pahoja puolustusongelmia. Cityn alakerta on ollut tuuliajoilla erityisesti sen jälkeen, kun seuran entinen kapteeni Vincent Kompany päätti palata takaisin kotimaahansa Belgiaan.

Cityn pahat ongelmat olivat esillä viimeksi sunnuntaina, kun se koki Valioliigassa nöyryyttävän 2-5-kotitappion Leicesterille.

Dias, 23, on ollut isosti esillä kesän siirtohuhuissa. Keskuspuolustajan tontilla viihtyvä Dias on pelannut urallaan 19 A-maaottelua Portugalin paidassa.

Siirron varmistuessaan Dias on Cityn kolmas iso hankinta tälle syksylle. Aiemmin seura on värvännyt itselleen hollantilaisen puolustajan Nathan Aken (45 miljoonaa euroa) ja espanjalaisen laitahyökkääjän Ferran Torresin (23 miljoonaa euroa).

Lue myös:

    Uusimmat