Labour kasvattanut suosiotaan

Gordon Brownin nousu puoluejohtajaksi ja Britannian pääministeriksi näyttäisi nostaneen työväenpuolueen kannatusta. Puolueen kannatus on nyt korkeimmillaan neljään vuoteen.

Britannian työväenpuolueen suosio on uusimman mielipidemittauksen mukaan kasvanut sen jälkeen kun Gordon Brown astui puolueen johtoon ja maan pääministeriksi.

The Daily Telegraph -lehden teettämän kyselyn mukaan työväenpuolueen kannatus on nyt kolme prosenttiyksikköä suurempi kuin kesäkuussa. Konservatiivien kannatus on puolestaan vähentynyt kesäkuun jälkeen kolme prosenttiyksikköä.

Mielipidemittauksessa kysyttiin, mitä puoluetta vastaajat äänestäisivät, jos vaalit pidettäisiin nyt. 41 prosenttia valitsi työväenpuolueen ja 32 prosenttia konservatiivit. Loput vastaajat sanoivat, että he äänestäisivät liberaalidemokraatteja tai muita puolueita.

Daily Telegraph arvelee, että uusimmat kannatusluvut lisäävät Brownin kiusausta järjestää uudet vaalit jo tänä syksynä, jotta puolue saisi mahdollisimman suuren äänisaaliin. Jos vaalit järjestetään vasta myöhemmin, pääministerinvaihdoksen synnyttämä alkuinnostus ehtii jo laantua ja puolueen kannatus saattaa taas laskea.

Britannian seuraavat parlamenttivaalit on järjestettävä viimeistään vuonna 2010, mutta pääministerillä on valta aikaistaa niitä niin paljon kuin hän haluaa.

Brown aloitti pääministerinä kesäkuun lopussa. Työväenpuolueen kannatus on nyt korkeimmillaan neljään vuoteen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat