Lääkärit todistavat tänään Kyrö-oikeudenkäynnissä

Maastohiihdon entisen päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön doping-oikeudenkäynti jatkuu tänään Vantaalla. Tänään kuullaan Kyrön paikalle kutsumia todistajia ja Hiihtoliiton kahta entistä lääkäriä.

Syyttäjä katsoo Kari-Pekka Kyröntuoneen Hollannista Suomeen kasvu- ja epo-hormonia. Kyrölle vaaditaan ehdollista vankeusrangaistusta salakuljetuksesta ja petoksesta.

Kyrö kiisti eilen jyrkästi Vantaan käräjäoikeudessa syytteet kasvu- ja epohormonin salakuljetuksesta Hollannista Suomeen 1999 ja 2000. Entisen hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyrönpuolustuksen mukaan Hollannin matkoilta hankittiin valmennustietoutta, eikä hormoneja.

Valtionsyyttäjä Pekka Koposen syytteet perustuvat Kyrön neljään Hollannin matkaan, joiden osalta löytyy ajallinen yhteys samoihin aikoihin hollantilaisten hormonikauppiaiden tekemistä tilauksista espanjalaiselle lääketehtaalle. Kyrö on myös siirtänyt rahaa hollantilaisille tai heidän lähipiirinsä tilille. Lisäksi syyttäjä nojaa hollantilaisten kertomuksiin hormonikaupasta ja Kyrön melko vilkkaasta puhelinliikenteeseen Hollantiin.

Kyrö kuvasi poliisitutkintaa jahdiksi

Eilen oikeussalissa kuultiin Kyröä itseään. Aluksi hän kuvasi jutun poliisitutkintaa jahdiksi ja moitti poliisia julkisuusvuodoista. Hän ei halunnut tämän takia tehdä mitään yhteistyötä poliisin kanssa, eikä puhua poliisikuulusteluissa. Salissa Kyrö kertoi, että tunsi kyllä hollantilaisia. Hän ei kuitenkaan pitänyt heitä hormonikauppiaina, vaan arvostettuina kuntosaliyrittäjinä.

- Ei minulla ollut mitään tietoa mistään hormonikaupoista. Minua kiinnostivat valmennukseen liittyvät tukitoimet, mm. ravinteet. Hiihto on lajina lähellä kestävyysjuoksua ja pyöräilyä. - En ymmärrä vieläkään mistä minua syytetään, Kyrö sanoi.

Mihin yhteensä 18 000 euron maksut menivät?

- Ne olivat kokonaissuoritus yhteistyöstä useille hollantilaisille. Esillä olivat mm tuki- ja lisäravinnevalmisteihin liittyvä tietous. Ne aineet ovat dopingasiantuntijoiden mukaan sallittuja. Lisäksi selviteltiin verenkuvaan liittyvää tutkimusta, Kyrö sanoi.

Miksi tietoa piti hankkia Hollannista? Eikö sitä olisi saanut edeltäjiltänne?

- Valmentajat kilpailevat keskenään. Ei uusin tieto siirry. Se on kuitenkin arvokasta. - Hiihtoliitolla ei ollut rahaa maksaa tiedosta. Maksoin sen itse. Hankin sitä itselleni ja olisin vienyt sen mukanani, Kyrö sanoi. - Kyse oli perusvalmuksesta, vuoristoharjoittelusta, biokemiasta ja dopingaineista. Se oli julkistamatonta tietoa. Kokonaisnäkemyksen maailman huippu-urheilusta sain.

Syyttäjä Koponen tivasi vielä tarkemmin tiedon laadusta.

- Se on ammattisalaisuus. En halua myöskään mustamaalata ja nimetä hollantilaisia lähteitä.

Kyrön mukaan suomalaisten valmentajien on myös tiedettävä dopingista. - Ikään kuin dopingista tietäminen olisi rikollista. Suomessa ei saisi olla yhtään valmentajaa, joka ei tietäisi näistä asioista. - Minulla on antidoping-työstä jonkinlainen tausta vuodesta 1996 eteenpäin. Kun sitten sain tietoa, että maailmalla liikkuu kaikenlaista ainetta, välitin tietoa antidoping-henkilöille IGF-hormonista, Kyrö sanoi.

IGF on kasvuhormonin tyyppinen aine.

- Menestykseen on kaksi tietä: joko doupata pirusti tai yrittää estää muiden dopingin käyttö, Kyrö lausui todeten itse kuuluvansa jälkimmäiseen ryhmään. Vuonna 2000 alkukeväästä Kyrö oli luopunut yhteyksistään hollantilaiseen, koska tutkimukset eivät olleet riittävän luotettavia. Puolustus kyseenalaisti myös syyttäjän rakennelman itse salakuljetuksesta.

- Syyttäjän mukaan yhdeltä matkalta olisi tuotu lentokoneessa 120 hormoniruiskua neuloineen. Niitä ei voisi tuoda matkatavaroissa jäätymisvaaran takia. Ei ole uskottavaa, että lentokoneeseen saisi käsimatkatavaroissa neuloja, puolustusasianajaja Tero Matsinen sanoi. - Tässä ei ole näyttöä, että Kyrö olisi tuonut hormoneja Suomeen.

Syyttäjä: Näyttöä neljästä matkasta

Valtionsyyttäjä Koponen sanoi rajanneensa syytteen pieneen osaan epäilyistä. - Esitutkinnassa on tullut ilmi vahvoja viitteitä ajallisesti ja aineellisesti laajemmasta dopingin käytöstä suomalaisessa hiihtourheilussa muun muassa venäläisten yhteyksien suhteen, valtionsyyttäjä Pekka Koponen sanoi.

- Täällä oikeudessa käsitellään kuitenkin rikosasiaa, sellaisia asioita, joissa näytön osalta ei jää järkevää epäilystä, Koponen totesi ja viittasi dopingin hankintaan Hollannista.

Avaintodistajat poissa

Kyrön doping-oikeudenkäynti alkoi eilen aamulla kiistelyllä jutussa kuultavien hollantilaisten hormonikauppiaiden kuulemisesta. Valtionsyyttäjä Koponen ilmoitti, että kahta hollantilaista ei Vantaan käräjäoikeuteen saada todistamaan edes puhelimen tai videoyhteyden välityksellä.

- Jos todistajia ei voida kuulla salissa, oikeudenkäymiskaaren mukaan heidän kirjalliset kertomuksensa voidaan ottaa huomioon, Koponen sanoi.

Hollantilaiset ovat poliisikuulusteluissa kertoneet Kyrön hankkineen dopingia. He ovat syyttäjän keskeisimpiä todisteita kasvu- ja epohormonin hankinnassa. Kyrön puolustusasianajaja Matsinen kritisoi jyrkästi sitä, että poliisille annettuja kertomuksia voitaisiin hyväksyä todisteeksi.

- Toinen miehistä on antanut kolme erilaista kertomusta asiasta. Mihin niistä pitäisi uskoa, Matsinen ihmetteli. - Kyrön puolesta on voitava esittää kysymyksiä todistajille. Muuten menettely on ihmisoikeussopimuksen vastaista.

Vantaan käräjäoikeus antoi eilen iltapäivällä ratkaisun asiasta. Käräjätuomari Markku Räty totesi, että hollantilaisten poliisikertomukset voidaan huomioida, koska heitä ei voida saliin saada. - Todistearvo heikkenee, mutta ne voidaan huomioida. Ne ovat kuitenkin vain yksi todiste asiassa.

Kaksi linjaa

Jutun toinen linja liittyy STT:n ns. doping-uutisointijuttuun 1998, jossa Kyrö oli asianomistajana vaatimassa korvauksia nimensä sotkemisesta doping-epäilyihin. Syyttäjän mukaan kyse on petoksesta tai petoksen yrityksestä, koska syyttäjän mukaan Kyrö oli tuolloin jo sekaantuneen dopingiin. Kyrö kiistää myös tämän syytteen.

Poliisitutkinta alkoi aikanaan Lahden MM-hiihtojen dopingskandaalista, jossa usea suomalainen hiihtäjä kärähti plasmalaajentajien käytöstä. Yksi mielenkiintoisimpia kysymyksiä oikeudenkäynnissä on se, selviääkö kaksi- tai kolmipäiväisen istunnon aikana mihin Kyrön hankkimat - jos Kyrö niitä nyt ylipäätään hankki - doping-aineet päätyivät. Esitutkintamateriaalista tähän ei löytynyt vastausta. Hiihtomaajoukkueen lääkäreitä kuullaan todistajina huomenna.

Valtionsyyttäjä Koponenvaatii Kyrölle ehdollista vankeusrangaistusta salakuljetuksesta ja petoksesta. Syyttäjän mukaan Kyrö on salakuljettanut kasvuhormonia ja epo-hormonia Hollannista Suomeen kahteen otteeseen vuosina 1999-2000.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 15.06.2004)

Hallintoneuvos Lauri Tarasti toivoo, että koko dopingvyyhdin purkamiselle saataisin vähitellen piste.

(Huomenta Suomi 15.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat