Kylmän sodan uhka yltyy: Kiina varoitteli Yhdysvaltoja "kaikilla mahdollisilla toimilla", jos se asettuu Kiinan etujen tielle Hongkongissa

2:11

Kiina varoitteli maanantaina Yhdysvaltoja "kaikilla mahdollisilla toimilla", jos Yhdysvallat asettuu Kiinan etujen tielle Hongkongin tilanteen vuoksi.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Robert O'Brien varoitti sunnuntaina, että jos Kiina säätää Hongkongiin suunnittelemansa uuden turvallisuuslain, Hongkongin erityisasema Yhdysvaltain kanssa käydyssä kaupassa voisi olla uhattuna. Turvallisuuslaki kieltäisi muun muassa vallankumouksellisen liikehdinnän, ulkomaisen vaikuttamisen ja terrorismin erityishallintoalueella.

Kiinan ulkoministeriö totesi maanantaina, ettei Yhdysvalloilla ole oikeutta arvostella tai puuttua asiaan, sillä erityishallintoalueen lainsäädäntö on Kiinan sisäinen asia.

– Jos Yhdysvallat aikoo loukata Kiinan etuja, Kiina ottaa käyttöön kaikki mahdolliset toimet vastatakseen tähän ja vastustaakseen tätä, ulkoministeriön edustaja Zhao Lijian sanoi.

Viime vuonna Hongkongissa oli useiden kuukausien ajan suuria demokratiaa puolustavia mielenosoituksia. Nyt mielenosoittajat pelkäävät Kiinan suunnittelemien lakien romuttavan Hongkongin demokratian.

Tuhannet mielenosoittajat kokoontuivat sunnuntaina vastustamaan turvallisuuslakeja koronarajoituksista huolimatta.

Viranomaisilta koordinoitua kiitosta

Sunnuntaina Kiinan ulkoministeri Wang Yi sanoi tiedotustilaisuudessa maiden olevan uuden kylmän sodan partaalla. Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo puolestaan sanoi viime perjantaina, että lakiesitys olisi kuolinisku Hongkongin autonomialle.

Hongkongissa paikallishallinnossa turvallisuusasioista vastaavan ministerin John Leen mielestä suunniteltuja turvallisuuslakeja tarvitaan terrorismin ja itsenäisyysvaatimusten hillitsemiseen.

Ministeri sanoi lausunnossaan, että terrorismi on lisääntynyt kaupungissa ja kansallista turvallisuutta vahingoittavat toimet ovat pahentuneet. Lausunto oli yksi monista koordinoiduista viesteistä, joita Hongkongin eri turvallisuusviranomaiset lähettivät osoittaakseen tukea turvallisuuslaeille.

Lait säädetään Pekingissä, eivätkä ne kulje erityishallintoalueen paikallishallinnon kautta.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja