Saksan EM-kisoihin valmistautuva Ranskan hyökkääjä Olivier Giroud on omaksunut isähahmon roolin maajoukkueessa. Veteraanikärki pyrkii pyyhkimään mielestään 2016 EM-finaalin kirvelevän kotitappion Portugalille.
– 2016 finaalitappio on jäänyt takaraivooni. Unelmoin tämän kilpailun voittamisesta, Giroud kertoi lehditötilaisuudessa ESPN:n mukaan.
LUE MYÖS: Järkyttävä käänne EM-kisoissa: Poliisi ampui hakku kädessä riehunutta miestä
Saksan EM-kisat jäävät Giroud'n viimeiseksi arvokisaturnaukseksi. Hän oli voittamassa 2018 MM-kultaa ja seurajoukkueissa palkintokaappiin on kertynyt muun muassa Mestarien liigan voitto Chelseassa 2021. Palkintokaapista puuttuva EM-mestaruus kruunaisi Yhdysvaltojen MLS-sarjan Los Angeles FC:n riveihin siirtyvän hyökkääjän maajoukkueuran.
– Olen täynnä intoa, nostalgiaa ja tahtoa. Päätavoite on pelata parhaat mahdolliset kisat.
Isä, muttei isoisä
Giroud'lla on ikää mittarissa jo 37 vuotta, mutta se ei ole näkynyt hänen viimeaikaisissa peliesityksissä. Kolmannella ja viimeiseksi jääneellä Milan-kaudella Giroud iski enemmän maaleja (15) Italian pääsarjassa kuin kahdella aikaisemmallaan, mikä sinetöi kutsun vielä kerran maajoukkueeseen.
