Kuvat: Rokkikukot lavalla – Slash ja Monroe villitsivät Helsingissä

Kitaristilegenda Slash konsertoi Helsingissä torstai-iltana. Slashin vieraana lavalla nähtiin myös suomalaisrokkari Michael Monroe.

Michael Monroe avasi illan kitaristivirtuoosi Slashin kutsumana vieraana Helsingin Jäähallissa torstaina.

Slash on tunnustautunut Michael Monroen faniksi ja miehet ovatkin ystäviä jo vuosikymmenten takaa. Suomen keikalleen Slash halusikin saada jälleen vieraaksi nimenomaan Monroen yhtyeineen, kuten edellisellä vierailullaan Hartwall Arenassa pari vuotta sitten.

Monroen esiintyminen ei kuitenkaan jäänyt vain lämmittelyksi. Michael nimittäin nousi lavalle vielä myöhemmin ja esiintyi yhdessä Slashin kanssa. Näin tapahtui myös Slashin edellisen Suomen-vierailun yhteydessä.

Monroe julkaisikin Instagram-tilillään kuvan kaverusten yhteisesiintymisestä.

Mikäli kuva ei näy selaimessasi, voit katsoa sen tästä.

Michael Monroe julkaisee uuden studioalbumin Blackout States lokakuussa. Lauantaina Monroe lentää Lontooseen esiintymään Camden Rocks Festivalilla. Keikalta kuvataan materiaalia albumin ensimmäistä videota varten, jonka ohjaa Ville Juurikkala.

Guns’n’Rosesin kitaristina maailmanlaajuiseen suosioon 80-luvulla Appetite For Destruction -albumin myötä nousseen Slashin tähdittämiä albumeita on myyty maailmanlaajuisesti 100 miljoonaa kappaletta ja herran lähes 30-vuotinen ura on tunnustettu Rock and Roll Hall of Fame -kunnia-arvolla.

Slash julkaisi viime syyskuussa kolmannen sooloalbuminsa World On Fire, joka on jatkoa vuonna 2010 alkaneelle yhteistyölle laulaja Myles Kennedyn ja The Conspiratorsin kanssa. 

Lue myös:

    Uusimmat