Kuusijärven järkyttävä laiturivälikohtaus toi Samin mieleen vuosien takaiset tapahtumat, jotka muovasivat koko hänen elämäänsä – "En halua kenenkään kokevan samaa"

Turkulainen Sami Lamppu, 42, oli vakavasti koulukiusattu yläasteella. Tänä päivänä hän pyrkii olemaan tuki kiusatuille nuorille.

Kun Sami Lamppu luki Vantaan Kuusijärvellä viime viikon maanantaina sattuneesta uhkaavasta tilanteesta, jossa joukko nuoria ahdisti alle 15-vuotiaan nuoren laiturin alle ja pomppi laiturin päällä, hänelle palautui mieleen omat nuoruusmuistot.

– Olimme koulun kanssa maauimalassa, jossa sijaitsi hyppylaituri. Muistan kuinka muutama kiusaaja piti minua veden alla seisomalla minun hartioiden päällä, se hetki ei lähde millään päästä, Sami muistelee.

Poliisi tutkii Kuusjärvellä sattunutta tapausta tapon yrityksenä. Tekijät ovat poliisin mukaan kaikki alle 18-vuotiaita. Poliisi ei ole kertonut, onko kyseessä kiusaamistapaus tai mikä teon motiivi on ollut.

Samin tapauksessa kyse oli kiusaamisesta. Eikä se päättynyt yhteen kertaan. 

– Eräs luokkalaiseni saattoi raahata kerran viikossa käytävälle ja antaa turpaan. Jos olisin kertonut asiasta, olisin saanut vielä enemmän turpaan.

Kiusaaminen vaikutti myös koulumenestykseen, minkä vuoksi Sami päätti mennä kymppiluokalle, missä hän onnistui korottamaan keskiarvoaan.

– Joka päivä kouluun mentäessä oli sellainen pelonsekainen fiilis, mitä tämä päivä tuokaan tullessaa, Sami kuvailee ajatuksiaan.

– Huomaan kiusaamisen vaikuttaneen siihen, miten muodostan ihmissuhteita. Suuressa porukassa vetäydyn ja muutun hiljaiseksi. Jos syntyy jotain riitaa, niin häivyn saman tien.

Elämä kantaa

Kiusaamismuistot vaikuttivat Samin tulevaisuuteen merkittävästi. Hän työskentelee nykyään koulunkäyntiavustajana pienryhmässä Liedossa.

Hän naurahtaa, että yläasteikäisten kanssa työskenteleminen vaatii jämäkkyyttä ja ymmärtäväisyyttä.

– En halua kenenkään kokevan samaa, mitä itse koin, ja siksi puutun tiukasti kiusaamistapauksiin luokassa, Sami sanoo.

Musiikki oli jo nuorena kuorossa esiintyneelle miehelle tärkeä voimavara. Sami painottaakin, miten hyvä tukiverkosto on kiusatulle erittäin merkittävä. Hänen vanhemmat ja varsinkin veljet ovat tärkeitä tukipilareita. Kiitosta saavat myös hänen avopuolisonsa Katja ja heidän kissansa Irma-Tuulikki.

Sami tiedostaa, ettei kaikilla ole tilanne samanlainen, joten hän pyrkii omalla toiminnallaan auttamaan nuoria.

– Kun huomaan töissä jonkun nuoren viettävän paljon aikaa yksinään, niin menen juttelemaan hänelle. Minulla on aina aikaa heille.

Hän kertookin eräästä nuoresta, jolla oli elämässään ongelmia. Kun nuorelta oli kysytty, onko hänellä ketään, kenen kanssa voisi jutella.

– Nuori oli ollut hetken hiljaa ja vastannut, että koulussa on yksi Sami. Kun kuulin tämän, meinasin alkaa itkeä. Olen jotain tehnyt oikein, Sami toteaa liikuttuneena.


Lue myös:

    Uusimmat