Kumiankan hotkaissut bulldoggi joutui leikkaukseen – vatsassa odotti kuitenkin melkoinen yllätys
Bulldoggin omistaja järkyttyi eläinlääkärissä, kun lemmikin vatsasta löytyi 11 kumiankkaa.
Shanghaista kotoisin oleva Liu huomasi äskettäin, että hänen lemmikkibulldogginsa kumiankka oli kadonnut. Etsittyään koiranlelua ympäri kotia Liu tuli lopputulokseen, että koiran oli täytynyt syödä kuminen lelu.
Liusta ja tämän bulldoggista kirjoittaa muun muassa South China Morning Post.
Huolissaan siitä, miten koiran ruoansulatus sietäisi kumista ankkaa, päätti hän viedä koiran eläinlääkärin vastaanotolle. Tietokonetomografiassa paljastui kuitenkin yllätys, kun koiran vatsaontelosta löytyi viisi sinne kuulumatonta esinettä.
Koira päätettiin nukuttaa ja vatsa avata, jotta esineet saataisiin turvallisesta ulos koiran masusta.
Yllätys mahalaukussa
Liu kertoo, että hän antaa usein koiralleen palkkioksi leikittäväksi pieniä kumisia ankkoja, koska koira tuntuu olevaan erityisen perso juuri sen tyyppisille leluille. Ankkoja Liu saa kahvilasta Shanghaista. Kahvilassa sitruunateen ostaja saa kaupanpäällisiksi kumisen ankan.
– Jälkikäteen ne kyllä katoilivat usein ja yllättäen. Mysteerikatoamisten myötä aloin epäillä, että ehkä koirani nieleskeli niitä, Liu toteaa.
Leikkauksessa vatsasta paljastuikin varsinainen yllätys. Viiden kumiankan sijaan kirurgi kaivoi bulldoggin masusta 11 kumiankkaa.
– Olimme järkyttyneitä, kun leikkauksessa löytyi yli kaksinkertainen määrä kuin mitä tietokonetomografiassa vatsassa oli näkynyt, Liu kertoo.
Osa ankoista oli muuttanut muotoaan koiran vatsassa, eikä niitä sen takia ollut huomattu. Valtaosa oli kuitenkin pitänyt alkuperäisen ankkamaisen muotonsa ja värinsä.
Voit katsoa yllä olevalta videolta, millaisesta ankkasaaliista on oikein kyse.
Moni voi samaistua
Liun rakas bulldoggi selvisi leikkauksesta, mutta Liulle se maksoi 1 100 dollaria eli vähän reilut tuhat euroa.
Monet lemmikinomistajat ovat naureskelleet Liun kokemukselle sosiaalisessa mediassa.
– Koirasi on ihan samanlainen kuin omani täällä kotonani, eräs kommentoi.
Valtaosa kiitteli myös Liuta, että tämä oli valmis investoimaan niin paljon rahaa koiransa hyvinvoinnin eteen.
– Jatkossa on varmaan parempi pitää kumiankat kaukana koirastasi, eräs kuitenkin ehdotti.
Lähteet: Kameraone ja South China Morning Post
Uusimmat
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:54
MTV seuraa: Leijonat ikävässä trillerissä – Mikael Granlundin upeasta ajosta hylätty maali
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
Lataa lisää