Vuosikymmen on kääntymässä, kuka on mielestäsi ollut vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen kaunein Miss Suomi?
Yksi maamme vuosittaisista instituutioista on Miss Suomi -kilpailu. Maan kauneimman tittelin voittanut on edustanut Suomea saman vuoden Miss Universum -kilpailuissa. Tällä vuosikymmenellä menestystä ei Universum-kisoissa ole kuitenkaan kenellekään tullut.
Tällä hetkellä hallitseva Miss Suomi on Essi Pöysti. Pöysti on Miss Suomi, jonka kansa on saanut valita äänestämällä.
Vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomisto voitti viime keväänä myös MTV3:n Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun.
Noora Hautakangas voitti tittelin 2007. Nykyisin Noora vaikuttaa missiemona.
Vuoden 2006 Miss Suomi Ninni Laaksonen pääsi Miss Universum -kisoissa poseeraamaan itse Donald Trumpin kainaloon. Menestystä kilpailussa ei kuitenkaan tullut.
2005 kruunattu Hanna Ek seurusteli pitkään tuottaja Petteri Ahomaan kanssa ja pari oli myös kihloissa. Kihlaus purkautui 2008.
Vuoden 2004 kaunein oli Mira Salo. Salo työskentelee nykyisin mallina.
2003 Miss Suomeksi valittiin Anna Strömberg. Strömberg meni naimisiin myöhemmin Robert Lindahlin kanssa ja vaihtoi sukunimeään. Lindahlit erosivat kuitenkin vastikään.
Vuoden 2002 Miss Suomi oli Janette Broman. Broman työskentelee edelleen mallina.
Vuoden 2001 kauneimmaksi kruunattiin Heidi Willman (nyk. Sohlberg). Hän on edelleenkin pysytellyt julkisuudessa, mutta on tällä hetkellä kotiäiti.
Vuosituhannen ensimmäinen Miss Suomi oli Suvi Miinala (nyk. Tiilikainen). Miinala avioitui jääkiekkoilija Jukka Tiilikaisen kanssa ja ex-missi tekee nykyisin uraa meikkaajana.
Äänestä kauneinta missiä TÄÄLLÄ
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.
(MTV3)