Kouvolan Kouvot otti toisen voiton koripallon miesten SM-loppuottelusarjassa. Kotikentällä kukistui Namika Lahti ensimmäistä ottelua selvemmin, sillä loppunumerot olivat 91-78 (46-38) kotijoukkueen hyväksi. Suomen mestaruus on näin ensimmäistä kertaa katkolla lauantaina Lahdessa.
Kouvot sai otteluun hyvän alun. Pallo kiersi hyvin ja heittopaikat luotiin maltilla. Kun samanaikaisesti puolustus oli entistäkin tiiviimpi, Kouvot repäisi selkeän johdon, joka säilyi loppuun saakka.
Ensimmäisellä neljänneksellä Kouvojen osalta tahtipuikkoa piti Anssi Kinnaslampi, jonka voimakkaita läpiajoja lahtelaiset eivät saaneet kiinni. Sama tahti jatkui koko ottelun ajan, eikä edes lahtelaisten Monte Cummingsin siirtyminen vartiointitehtäviin Kinnaslammen tehoa pahemmin häirinnyt. Cummings vartioi ensin Jukka Toijalaa, joka olikin alussa vaisu. Kun amerikkalaisvahvistus siirtyi Kinnaslammen vartiointitehtäviin, Toijala alkoi osua bonusrajan takaa.
- Kouvot tuli laajemmalla rintamalla hyökkäyksiin. Joukkue hyökkäsi tasaisesti. Ei riittänyt, että yksi pelaaja pidettiin kiinni, sillä apuja tuli muilta pelaajilta tasaiseen tahtiin, Lahden valmentaja Lars Ekström totesi.
Kouvojen puolustus oli luokkaa parempaa kuin ensimmäisessä ottelussa. Nyt pidettiin Lahden maajoukkuemies Sami Lehtoranta välillä kahdenkin miehen puristuksessa, ja Lehtorannalle tulikin kaikkiaan kuusi menetystä näistä tilanteista.
Lahden tappion yhtenä syynä oli se, että pisteiden teko jäi vain kahden pelaajan, Cummingsin ja Lehtorannan harteille. Muista ei tässä ottelussa ollut apuja. Yksi ratkaisevia asioita ottelussa oli kolmen pisteen heittojen onnistuminen. Kouvot onnistui 50 prosentilla, kun Lahti jäi 18:aan. Muilla osa-alueilla lahtelaiset olivat hivenen tarkempia ja veivät myös levypallot. Varsinkin hyökkäyspään levypallot (16 Lahdelle) jäivät harmittamaan Kouvojen valmentajaa Jouni Grönroosia.
Kouvojen laajaa rintamaa kuvastaa sekin, että viisi pelaajaa teki kaksinumeroiset luvut. Lahdelta vastaavaan ylsi vain kaksi.
