Kotihoitaja varasti vanhuksilta, meni yleisavaimella koteihin ja osallistui väkivaltaiseen ryöstöön – tuomittiin ehdottomaan vankeuteen

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut kaksi naista ehdottomaan vankeuteen varkaussarjasta, jonka kohteena olivat iäkkäät kotihoidon asiakkaat.

Toinen naisista työskenteli hoitajana yksityisessä kotipalveluyrityksessä. 

Käräjäoikeuden mukaan nainen teki osan rikoksista työaikanaan. Osassa hän hyödynsi työnsä kautta saamiaan yleisavaimia sekä tietojaan esimerkiksi asukkaiden poissaoloista. Oikeuden mukaan toinen nainen oli hoitajan rikoskumppani teoissa.

Saaliina käteistä ja koruja

Rikokset tapahtuivat Ruskolla, Eurajoella, Porissa ja Ulvilassa vuoden 2020 lopusta tämän vuoden kesäkuuhun ulottuvalla ajanjaksolla. Saaliikseen naiset saivat muun muassa tuhansia euroja käteistä rahaa ja koruja.

Yhdessä tapauksista hoitajanainen perui iäkkäälle miehelle sovitun oikean hoitokäynnin ja sanoi kaupungin hoitavan sen. Sitten molemmat naiset menivät uhrin asuntoon esiintyen kaupungin kotihoidon työntekijöinä.

Oikeuden mukaan hoitajanainen kylvetti miestä samalla, kun toinen nainen etsi asunnosta varastettavaa. Saaliikseen he saivat 1 200 euroa käteistä. 

Ryöstön uhria uhattiin vasaralla

Vakavin rikoksista oli törkeä ryöstö Ulvilassa kesäkuun alussa. Oikeuden mukaan naiset olivat ensin käyneet uhrin, iäkkään miehen luona kauppaamassa koruja.

Seuraavana päivänä toinen naisista houkutteli uhrin pois kotoaan, minä aikana hoitajanainen ja hänen poikansa murtautuivat asuntoon. Saalikseen he saivat noin 2 500 euroa käteistä sekä jotain koruja. Oikeuden mukaan samalla he huomasivat, että asunnossa oli kassakaappi, mutta se oli liian painava varastettavaksi.

Oikeuden mukaan kolmikko pyysi mukaan kaksi muuta miestä, ja ryhmä varustautui muun muassa nokkakärryillä, vasaralla ja rälläkällä. Päästyään sisälle uhrin asuntoon miehet käskivät vasaralla uhaten uhria antamaan puhelimen ja avaimet.

Kun uhri ei suostunut, oikeuden mukaan miehet kaatoivat tämän vatsalleen maahan ja yksi heistä painoi uhria niin voimakkaasti selästä, että tämän oli vaikea hengittää. Kassakaapista ryhmä sai saaliikseen muun muassa suuren määrän koruja ja muita arvoesineitä.

Myös 18-vuotiaalle pojalle vankeustuomio

Käräjäoikeus tuomitsi hoitajana työskennelleen Minna Maaret Tapolan, 42, ja hänen rikoskumppanikseen katsotun Sini Polarita Niemelän, 49, neljän vuoden vankeuteen törkeästä ryöstöstä, yhdeksästä törkeästä varkaudesta ja yhdestä maksuvälinepetoksesta.

Teemu Heikki Mikael Tapola, 18, sai kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden tuomion törkeästä varkaudesta ja törkeästä ryöstöstä. Lisäksi Kim Kristian Lindroos, 24, ja Jesse Petteri Kulmala, 23, saivat 2,5 vuoden tuomiot törkeästä ryöstöstä.

Käräjäoikeus antoi tuomionsa viime viikon perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat