Korhonen ehdolle Suomen Pankkiin

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajaa Matti Korhosta, 58. Ryhmä joutui kuitenkin äänestämään asiasta, kun tänään kokouksessa kannatettiin myös pankkivaltuuston puheenjohtajan Ilkka Kanervan (kok.) valintaa.

Puoluejohtaja Sauli Niinistön ja eduskuntaryhmän johdon ehdokkaana ollut Korhonen sai 20 ääntä. Kanervaa kannatti 14 kokoomuksen kansanedustajaa. Lisäksi äänestyksessä annettiin yksi tyhjä lippu ja yksi ääni Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtajalle Tuulikki Petäjäniemelle.

Niinistö perusteli Korhosen ehdokkuutta sillä, että hänen mielestään Suomen Pankkiin pitää valita johtajaksi ennen kaikkea pankkitoiminnassa pätevä ja Emua hyvin tunteva henkilö. Valtiotieteen maisteri Korhonen on ollut pankkipuolella Postipankin, KOP:n ja Meritan palveluksessa. Sen lisäksi hän on toiminut Taloudellisen tiedotustoimiston varatoimitusjohtajana, STK:n johtajana ja valtioneuvoston kanslian valtiosihteerinä Harri Holkerin (kok.) hallituksen aikana.

Eduskuntaryhmän tänään käymää keskustelua luonnehdittiin suhteellisen rauhalliseksi. Edellisessä kokouksessa torstaina Niinistön menettelytavoista noussut hienoinen nurina oli jo laantunut. Niinistö antoi silloin ymmärtää, ettei kokoomuksen johtajaehdokkaan nimeäminen itse asiassa kuulu ryhmälle. Nyt noudatettu käsittelyjärjestys tyydytti myös ryhmänjohtaja Ben Zyskowiczia.

Puoluejohdon linjan läpimeno kangerteli

Zyskowiczin mielestä äänestäminen ei ollut mikään puoluejohdolle osoitettu epäluottamus. Kanervan kannatusta hän piti luontevana, kun pitää mielessä, miten puoluetaustaiset pankinjohtajan virat Suomen Pankissa on aiemmin täytetty.

Kanerva itse suhtautui tappioon tyynesti. Hänen mukaansa ryhmä on äänestänyt ja sillä siisti. Kanerva arveli 14 äänen olevan erittäin hyvä tulos "sen junttaamisen jälkeen mitä siellä tehtiin". Eduskuntaryhmän päätös on evästys Kanervan johtamalle pankkivaltuustolle, kun se tekee oman ehdollepanonsa johtokunnan jäsenen paikan täyttämiseksi.

Holkeri jättää tehtävän vuodenvaihteessa. Samalla jäsenyys muuttuu viisivuotiseksi. Viime kädessä nimityksen tekee tasavallan presidentti.

Korhonen oli tänään Brysselissä eikä hän ilmeisesti kommentoi asiaa ennen lopullista päätöstä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat