Kontio seitsemättä kertaa puolen miljoonan Prix d'Ameriquessa

Maailman arvostetuin ravikilpailu Prix d'Amerique juostaan sunnuntaina Vincennesin kuululla radalla. 18 valjakkoa tavoittelee puolen miljoonan euron ykköspalkintoa.

Lähtö on avoimempi kuin koskaan. Euroopan suuret ravitähdet ovat mukana, mutta niiden valmistautuminen ei ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Jorma Kontio ajaa seitsemännen kerran Ameriquessa. Kontion ravuri ruotsalaisori Opal Viking on luotettava menijä, mutta kivikovassa seurassa sen voitonmahdollisuudet ovat pienet.

Offshore Dream voitti Ameriquen yllättäjänä viime vuonna. Pienen loukkaantumiset ovat kiusanneet sitä syksyllä, mutta se kuuluu silti kilpailun suosikkeihin. Fabrice Souloyn kaksikko Kool du Caux ja Exploit Caf ovat mahdollisia menestyjiä. Varsinkin Kool du Caux oli todella hyvä ravatessaan Kontion ajamana lähtölaukan jälkeen kakkoseksi Prix de Bourgognessa. Sen jälkeen oriin hankoside on haitannut valmentamista.

Ranskalaiset uskovat paljon Pearl Queen -tammaan. Ikäluokkalähtöjen valtiatar nousee huipulle myös aikuisten sarjoissa. Thierry Duvaldestin on pitkään tähdännyt Ameriqueen. 2000-luvulla ei yksikään tamma ole voittanut Ameriqueta. 1990-luvulla tammat olivat neljästi parhaita, Queen L (1993), In Scot (1995), Dryade des Bois (1998) ja Moni Maker (1999).

Kilpailussa on kolme ruotsalaishevosta. Opal Vikingin lisäksi mukana ovat Going Kronos ja vanha konkari Super Light. Going Kronos oli keväällä menossa valloittamaan maailman raviareenat. Yritys oli uhkarohkea. Nuori ori ei ollut vielä valmis, vaikka se selviytyikin Elitloppetin finaaliin. Lutfi Kolgjini tarjonnee hevoselleen tarkan juoksun. Rutiinin hankkiminen on pääasia. Tähtäin on tulevissa vuosissa.

Pariisin talvimeetingin huippuviikonloppu alkaa jo lauantaina. Reima Kuislan omistama G. Moll juoksee 6-vuotiaiden Prix de Sauternes -lähdössä. Kari Lähdekorven valmentama ja Michail Lenoirin ohjastama ori tavoittelee 26000 euron palkintoa.

Prix d'Amerique 2008, 2700 m, 1. palkinto 500 000 euroa

Prodigious - Jean-Philippe Dubois
Orla Fun - Loic Guinoiseau
Popinee de Timbia - Gilles Delacour
Pirogue Jenilou - Louis Baudron
Going Kronos - Lutfi Kolgjini
Nouba du Saptel - Pascal Andre' Geslin
Lontzac - Michel Lenoir
Prince d4Espace - Sebastien Guarato
Niky - Bernad Piton
Exploit Caf - Jean Michel Bazire
Algiers Hall - Enrico Bellei
Magnificent Rodney - Jos Verbeeck
Opal Viking - Jorma Kontio
Super Light - Jörgen Westholm
Offshore Dream - Pierre Levesque
Meaulnes du Corta - Pierre Vercruysse
Pearl Queen - Thierry Duvaldestin
Kool du Caux - Franck Nivard

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat