Kommentti: Ken on heistä kaikkein merkeliläisin? Saksan politiikka on kummajainen, joka ottaa vaaleissa askeleen kohti normaaliutta

Saksan vaalitastelu tiivistyy, vaaleihin on neljä päivää ja suurimpien puolueiden ero on mielipidekyselyissä vain kolme prosenttia 2:07
Uutisjuttu 22.9. Saksan vaalitaistelu tiivistyy, suurimpien puolueiden ero gallupeissa enää kolme prosenttiyksikköä

Saksan politiikka ottaa sunnuntaina askeleen kohti länsimaisen politiikan yleistä trendiä, kirjoittaa MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Puumalainen kommentissaan.

Kristillisdemokraatti Angela Merkel on johtanut Saksaa liittokanslerina viimeiset 16 vuotta. Sinä aikana Merkelin puolueen CDU:n ja sen baijerilaisen sisarpuolueen CSU:n muodostama unioni on ollut vaaleissa murskaavan ylivoimainen, varsinkin 2010-luvulla. Syksyllä 2013 oli vain muutamasta liittopäiväedustajapaikasta kiinni, että se olisi pystynyt muodostamaan enemmistöhallituksen yli 41 prosentin kannatuksellaan yksin.

Liittokanslerin henkilökohtainen suosio on liikkunut ja liikkuu edelleen tähtitieteellisen korkeissa lukemissa. Parhaimmillaan 86 prosenttia saksalaisista on ollut sitä mieltä, että "Mutti" hoitaa tehtäviään hyvin.

Sekä Merkelin valtakauden pituus että hänen suosionsa ovat länsimaisessa demokratiassa kummajaisia, joille on vaikea löytää vastinetta lähihistoriasta. Pelkkä kuudentoista vuoden jakso samaa päähallituspuoluettakin on harvinaisuus.

Merkelin ollessa liittokansleri muissa Euroopan suurimmissa maissa valta on vaihtunut tiuhaan. Britanniassa on vuodesta 2006 alkaen ehtinyt olla viisi eri pääministeriä, Ranskassa neljä presidenttiä ja Espanjassa kolme pääministeriä. Italiassa kierroksessa on jo kahdeksas pääministeri sitten Merkelin valinnan.

2000-luvun Euroopassa Merkelin valtakauteen vertautuu lähinnä Jean-Claude Junckerin kausi Luxemburgin pääministerinä 1995-2013. Mutta Helsinkiä pienemmän lilliputtimaan johtaminen on ihan eri asia kuin maanosan johtavan kansantalouden.

Vastineita Merkelin valtakauden pituudelle löytää helpommin epädemokraattisista maista. Ja tuskin niissäkään johtajan todellinen suosio nousee samalle tasolle.

Kolmen puolueen hallitus – lähes ennennäkemätöntä 

Useimmissa Euroopan maissa vallitsi pitkään tilanne, jossa keskenään kamppailevat kaksi suurta puoluetta. Tyypillisimmin ne edustivat keskustaoikeistoa ja keskustavasemmistoa. Se alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, sillä viime vuosikymmenet ovat pirstoneet puoluekenttää läpi maanosan.

Tämä on tarkoittanut sitä, että hallituksia on jouduttu muodostamaan varsin kirjavilla ja vaihtuvilla kokoonpanoilla. On itse asiassa aika tavanomaista, että esimerkiksi oikeistokonservatiivista hallitusta johtanut puolue voi olla vaalien jälkeen valmis kakkospuolueeksi seuraavaan hallitukseen, josta löytyvät myös parlamentin liberaaleimmat ja vasemmistolaisimmat voimat. Tällaisen esimerkin voi löytää melko läheltäkin.

Politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Paitsi Saksassa.

Saksalaisille edes kolmen puolueen hallitukset eivät ole tavallisia. Kun unioni lasketaan yhdeksi puolueeksi, oli edellinen kolmen puolueen hallitus Adenauer I. Siis Saksan liittotasavallan ensimmäinen hallitus.

Sen jälkeen suurin puolue, eli joko unioni tai sosiaalidemokraatit, on useimmiten voinut muodostaa hallituksen ottamalla mukaan yhden selvästi pienemmän kumppanin. On nähty myös "suuria koalitioita" eli unionin ja sosiaalidemokraattien keskustalaisia yhteishallituksia.

Äärioikeistolaisen AfD:n nousu liittopäiville viime vaaleissa oli ensimmäinen merkki siitä, että Saksakaan ei ole immuuni pirstaloitumiskehitykselle, vaikka SPD ja unioni olivatkin yhä selvästi muita edellä.

Sunnuntain liittopäivävaaleissa ne ovat mitä todennäköisimmin yhä suurimmat puolueet, mutta saavuttamattomia mammutteja ne eivät enää ole. Puolueiden parhaista päivistä niiden kannatuksesta on leikkaantunut kymmeniä prosenttiyksiköitä ja vihreät ohitti kummatkin hetkellisesti kevään gallupeissa.

Vaalituloksen ennakoidaan tarkoittavan sitä, että tällä kertaa hallitus mitä todennäköisimmin tullaan muodostamaan kolmesta puolueesta. Vuonna 2017 Merkel yritti muodostaa hallitusta yhdessä vihreiden ja liberaalien (FDP) kanssa, mutta viimeisenä mainittu ei kompromisseihin suostunut. Ei vaikka neuvottelukumppanit ovat liittopäiväpuolueista lähimpänä sen ideologiaa.

Tällä kertaa FDP saattaa päätyä SPD:n johtamaan neuvottelupöytään, vaikka sen kanssa sillä on CDU:ta vähemmän yhteistä. Liberaalien, vihreiden ja sosiaalidemokraattien hallitusneuvottelut eivät jossakin toisessa maassa olisi niin vaikea rasti, mutta Saksassa jotain ennennäkemätöntä. Tai sitten yritetään uudestaan vuonna 2017 yritettyä kokoonpanoa.

Onnistuvatko tarvittavat lehmänkaupat viimein Saksassakin?

Merkeliksi Merkelin paikalle

Puoluekentän "vanhanaikaisuuden" lisäksi johtajan vakiintunut suosio on ollut toinen Saksaa useimmista muista länsimaisista demokratioista erottava tekijä. Kuten pääministereiden ja presidenttien määrät muualla Euroopassa osoittavat, useimmissa niistä valta vaihtuu usein.

Kansalaisten mielipiteissä tapahtuu muutoksia ja päämiesten ja -naisten kasvot kuluvat julkisuudessa nopeasti. Vaalikampanjoissa kilpaillaan siitä, kuka tuo erilaisen vaihtoehdon nykyisen tilalle. Edellisissä vaaleissa lähes messiaana pääministeriksi hurrattu johtaja voi seuraavissa vaaleissa olla lähinnä kansakunnan kusitolppa.

Sen sijaan Saksassa Angela Merkel olisi mitä todennäköisimmin valittu jälleen jatkokaudelle selvällä erolla, jos hän vain olisi jatkanut uraansa. Tämä on heijastunut myös vaalikamppailuun.

SPD:n liittokansleriehdokas Olaf Scholz ja CDU:n ehdokas Armin Laschet ovatkin kilvan yrittäneet vakuuttaa äänestäjiä siitä, etteivät he ole erilaisia vaihtoehtoja, vaan Merkelin perinnön jatkajia. Scholz on kampanjassaan hyödyntänyt jopa Merkelin ikonista käsien asentoa, "Merkelrautea", jonka voisi suomentaa Merkel-ruuduksi tai Merkel-timantiksi.

Vaikka Scholz edustaakin kilpailevaa puoluetta, hän on Merkelin nykyisen hallituksen valtiovarainministerinä ja varaliittokanslerina onnistunut paremmin luomaan itsestään merkeliläisen kuvan. Jossain toisessa maassa Scholz ja Laschet saattaisivat jopa edustaa saman puolueen samaa siipeä.

Jos on siis mahdollista määritellä "normaali länsimainen demokratia", ottaa Saksa näissä vaaleissa askeleen sitä kohden, kun kannatus jakautuu yhä tasaisemmin puoluekentälle ja hallitukseen noussee entistä useampi puolue.

Mutta oma kummallisuutensa jatkuu vielä siinä, että sunnuntain äänestys kiteytyy kysymykseen: Ken on heistä kaikkein merkeliläisin?

MTV Uutiset seuraa Saksan vaalitaistelua tiiviisti ja vaalitulosta analysoidaan MTV3-kanavalla tuoreeltaan sunnuntaina 26.9. erikoislähetyksessä alkaen klo 22.35.

Lue myös:

    Uusimmat