Mainos

Kommentti: Hessenin vaalit voivat ajaa Saksan hallituskriisiin – Roomalle se voi olla hyvä uutinen, muulle Euroopalle ei

2:11

Liittokansleri Angela Merkelin piinaviikot jatkuvat. Hessenin osavaltiovaalien tulos voi hajottaa kristillisdemokraattien rivit ja samalla koko Berliinin suuren koalition. Samaan aikaan EU-laiva ajelehtii kohti karikkoisia vesiä.

Baijerin maapäivävaaleissa kaksi viikkoa sitten Merkelin suuren koalition puolueet, kristillis-sosiaalinen unioni (CSU) ja sosiaalidemokraatit (SPD), ottivat noin 20 prosenttiyksikköä takkiinsa.

Se oli kirvelevä isku liittokanslerille, vaikka rautarouvan esikunta yritti tomerasti selittää asioita toisin.

Hessenin osavaltio, jonka me suomalaiset tunnemme Frankfurtin pankkimetropolista ja lentokentästä, on Merkelille vielä merkittävämpi. Monessa suhteessa.

Hessenissä valtaa pitävät Merkelin johtamat kristillisdemokraatit (CDU). Jos puolueen kannatus romahtaa yli 10 prosenttiyksikköä, kuten ennusteet näyttävät, Saksaa 13 vuotta eleettömästi johtanut fyysikko on vaikeuksissa.

Hessenin CDU-pääministeri Volker Bouffier ei ole yrittänyt kosiskella äänestäjiä sättimällä Merkeliä. Päinvastoin.

Bouffier on torjunut kaikki yritykset ohjata puoluetta kohti poliittisen pelikentän oikeata laitaa, missä Vaihtoehto Saksalle (AfD) haalii vaalikarjaa ulkomaalaisvastaisuudellaan.

Eli Hessenissä nimenomaan Merkel voittaa tai häviää puolueensa mukana. Mitä suurimmassa määrin. Eivätkä selitykset enää auta.

Poliittisen loppuottelun viimeinen erä

Jos Bouffier yltää torjuntavoittoon, Merkelin piinaviikot päättyvät onnellisesti. Jos taas tappio on odotettua suurempi ja CDU menettää pääministerin salkun, liittokansleri voi hyvinkin hävitä poliittisen loppuottelunsa viimeisen erän.

Se pelataan Hampurissa kuuden viikon päästä. Merkelin vastainen oppositio CDU:n sisällä on vahvistunut. Se voi Hampurissa lähteä kampeamaan uutta nimeä puolueen johtoon.

Merkel on aina korostanut, että puolueen puheenjohtajan ja kanslerin pitää olla yksi ja sama henkilö. Jos hän pitää tästä periaatteesta kiinni loppuun asti, joulukuussa saattaa vaihtua sekä CDU:n puheenjohtaja että liittokansleri.

Hallituksen jatko on silti ennen muuta SPD:n käsissä. Oikeistounioni (CDU+CSU) ei lähde aktiivisesti kaatamaan Berliinin hallitusta. Ei, vaikka Merkel jättäisi sekä puheenjohtajan että kanslerin tehtävät.

Oppositiota haikailevia demareita riittää

Demareiden sisäinen oppositio on vielä väkevämpi kuin CDU:n. Jos SPD romahtaa Hessenissä alle 20 prosenttiin, puolue lähtee Merkelin suuresta koalitiosta ovet paukkuen.

Lähtee, vaikka lähdöstä vääjäämättä seuraavat ennenaikaiset vaalit olisivat puolueelle katastrofi.

Hyvin todennäköisesti myös oikeistounioni pärjäisi kehnosti, jos kansa komennettaisiin keväällä uurnille. Eikä voittajiakaan ole vaikea ennustaa. Vihreiden nousukiito jatkuisi ja AfD vahvistaisi asemaansa erityisesti itäisessä Saksassa.

Molemmat saavat ääniä Merkelin suuriin koalitioihin kyllästyneiltä. Näin myös Hessenissä sunnuntaina. On jopa mahdollista, että Vihreät nousevat osavaltion ykköseksi. Kaksi viikkoa sitten Baijerissa puolue kiilasi maapäivien toiseksi suurimmaksi ryhmäksi.

Pelkkä tyytymättömyys demareihin ja Merkeliin ei selitä Vihreiden voittokulkua.

Ympäristöpuolue vetää puoleensa, koska ympäristöongelmat tulevat päivä päivältä lähemmäs tavallisia kansalaisia. CDU:n ja SPD:n kompurointi vanhoja dieselautoja koskevien ajokieltojen kanssa, on tuonut ääniä Vihreille.

Saksaakin on yhä vaikeampi hallita

Joka tapauksessa Saksan puoluekentän pirstaloituminen jatkuu Hessenissä ja kristallisoituu entisestään, jos Berliinin hallitus kaatuu ja maa ajautuu ennenaikaisiin vaaleihin.

Suurten kansanpuolueiden (CDU ja SPD) valtakausi on ohi. EU:n suurinta kansantaloutta on yhä vaikeampi hallita.

Euroopalle ja Euroopan unionille Merkelin aseman dramaattinen heikkeneminen tai pahimmassa tapauksessa hallituskriisi tulisi huonoimpaan mahdolliseen aikaan.

EU:lla on sylissään jo nyt monta kytevää kriisiä.

Brexitin juoheva toteuttaminen näyttää yhä hankalammalta. Italia ajaa budjettialijäämällään euroaluetta päin seinää. Talousnäkymät muuttuvat sekä Euroopassa että globaalisti koko ajan synkemmiksi. Myös Washingtonin ja Moskovan kiihtyvä aseiden kalistelu on Euroopan kannalta huolestuttavaa.

Veturi saattaa pysähtyä

Jos Saksa ajautuu kaaokseen, EU:lta puuttuu veturi. Toiveet Ranskan johtoroolista voidaan nekin hiljalleen unohtaa. Presidentti Emmanuel Macron joutuu yhä enemmän keskittymään oman napanöyhtänsä nyppimiseen. Suuren uudistajan loistava tulevaisuus alkaa olla takana.

Rooman populistihallitus yrittää käyttää unionin mahtimaiden käymistilaa hyväkseen. Tiukan budjettikurin puolustajilta on helpompi narrata myönnytyksiä, kun puolustajilla riittää muuta mietittävää kuin Italian budjetti.

Erityisesti Berliinin hallintokortteleissa on jo herätty pelkäämään myös ensi toukokuun EU-vaalien tulosta. Jos Rooman hallitus onnistuu budjettivenkoilullaan lietsomaan EU-vastaisuutta Italiassa, se leviää helposti myös muualle. Otollista maaperää löytyy niin Saksasta kuin muistakin EU-maista.

Keski-Saksassa sijaitsevan pienen Hessenin osavaltion vaaleista voi siis käynnistyä vyörytys, joka horjuttaa koko Euroopan valtatasapainoa merkittävästi.

Jokainen miettiköön itse mielessään, pitääkö tästä huolestua. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.