Trumpin ja Putinin tapaamista on tuoreeltaan paheksuttu mutta myös irvailtu Ukrainassa, kirjoittaa Kiovasta MTV Uutisten toimittaja Valtteri Kykkänen.
This could have been an email – Tämän olisi voinut hoitaa pelkällä sähköpostilla.
Itseni lisäksi jokainen työpaikan turhissa palavereissa istunut on varmaan pyöritellyt kyseistä lausetta mielessään. Tänä lauantaina ukrainalaisessa sosiaalisessa mediassa sillä on kuvattu Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamista. Niin turhanpäiväisenä sitä pidetään ainakin julkisuuteen kerrottujen tulosten osalta.
Kommenteissa on myös ennustettu Nobelin rauhanpalkintoa edelliselle presidentille Joe Bidenille. Huumori on selviytymiskeino synkkinä hetkinä, ja ukrainaisilla niitä on totisesti piisannut.
Kovista ennakkopuheista huolimatta tulitaukoa ei tullut eikä Venäjää tai sen kauppakumppaneita rangaista mitenkään. Putin pääsi ulkopoliittisesta paitsiostaan eikä hänen tarvinnut ainakaan julkisesti luopua mistään. Edes ikävien amerikkalaistoimittajien ikäviin kysymyksiin ei tarvinnut vastata.
Lue myös: MTV Kiovassa: Ukrainalaiset ihmettelevät Putinin "kuvottavaa" kohtelua Yhdysvalloissa
Ukraina ei ole kauppatavara
Miksei sopua tulitauosta sitten syntynyt? Trump puhuu mielellään siitä, miten diilien tekeminen on hänen suurin taitonsa. Ukrainalaisesta näkökulmasta katsottuna Trumpin pitäisi kuitenkin ymmärtää, että Venäjän johtajat eivät varsinaisesti tee "diilejä". He ottavat. Ottavat niin paljon kuin mahdollista, kunnes ottaminen lopetetaan voiman kautta.