Kolme annosta tätä ruokaa päivittäin vähentää ylipainon todennäköisyyttä

Laihdutusmyytit puntarissa - näin kilot oikeasti karisevat 11:31
KATSO MYÖS VIDEO: Miten kilot saa oikeasti karisemaan? Haastattelussa Aisti Health'n ravitsemustieteilijä ja kehitysjohtaja Patrik Borg sekä Helsingin yliopiston professori ja lihavuustutkija Kirsi Pietiläinen.

Oletko happamien makujen ystävä? Siinä tapauksessa saatat ilahtua tuoreen tutkimuksen tuloksista, sillä tämä korealaisesta keittiöstä tuttu annos näyttää vähentävän ylipainon mahdollisuutta.

Tuoreessa BMJ Open -alustalla julkaistussa tutkimuksessa on selvinnyt, että perinteinen korealainen kasvisannos kimchi voi auttaa ehkäisemään keskivartalolihavuutta ja sitä kautta laskea riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, kertoo New York Post.

Kimchi valmistetaan suolaamalla ja fermentoimalla eli hapattamalla esimerkiksi kaalista tai retiiseistä.

Kaalissa ja retiisissä on luontaisesti runsaasti ravintokuituja, maitohappobakteereja ja polyfenoleja. 

Polyfenolien on useissa tutkimuksissa arveltu olevan esimerkiksi syy marjojen verenpainetta ja kolesterolia laskevan vaikutuksen takana.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kimchin sisältämillä bakteereilla on ylipainoa ehkäiseviä vaikutuksia eläimillä, mutta aiheesta on tehty vain harvoja kliinisiä kokeita, joissa olisi tutkittu kimchin syömisen vaikutusta ihmisiin, New York Post.

Nyt osana laajaa korealaista terveystutkimusta selvisi, että kohtuullinen päivittäinen annos kimchiä auttoi vähentämään rasvan määrää kehossa, mutta suurten annosten syöminen taas lisäsi sitä.

Noin 150 grammaa kimchia päivässä yhteydessä matalampaan painoon

Tutkijat selvittivät kimchin syömisen vaikutusta ihmisten painoon analysoimalla 115 726 osallistujan terveystietoja ja kimchin päivittäistä kulutusta, kertoo New York Post.

Osallistujat olivat 40–69-vuotiaita.

Tutkimusjakson aikana osallistujat vastasivat kyselylomakkeisiin, joissa kysyttiin, kuinka usein he söivät erilaisia ruokia päivässä. Vaihtoehdot olivat alle yksi, 1–2, 2–3, 3–5 tai yli viisi annosta päivässä.

Yhdeksi annokseksi laskettiin 50 grammaa retiisi- tai kaalikimchiä. Mikäli kimchi oli vetistä, laskettiin yhdeksi annokseksi 95 grammaa.

Lisäksi jokaisen osallistujan pituus, paino, painoindeksi ja vyötärönympärysmitta mitattiin ja kirjattiin ylös. BMI:tä 18,5 ja alle pidettiin alipainona, 18,5–25 normaalipainona ja yli 25 ylipainona.

Tutkijat havaitsivat, että kolmen päivittäisen kimchiannoksen nauttiminen johti 11 prosenttia pienempään ylipainoon verrattuna alle yhden annoksen nauttimiseen, kertoo New York Post.

Miehillä kolme tai useampi annos kaalikimchiä oli yhteydessä 10 prosenttia pienempään ylipainon esiintyvyyteen ja 10 prosenttia pienempään vatsarasvan määrään verrattaessa alle yhden kimchiannoksen päivittäin syöneiden ryhmään.

Naisilla kahdesta kolmeen kaalikimchi annosta liittyi 8 prosenttia pienempään ylipainoon ja yhdestä kahteen kaalikimchi annosta liittyi 6 prosenttia alhaisempaan vatsarasvan määrään.

Sen sijaan heillä, jotka söivät kimchiä päivittäin viisi annosta tai enemmän, oli kokonaisuudessaan painavampi kehon paino, suurempi vyötärön ympärys ja he olivat todennäköisemmin ylipainoisia verrattuna niihin osallistujiin, jotka söivät vähemmän kuin yhden annoksen kimchiä päivittäin.

Lue myös:

    Uusimmat