Kolmannes päästää humalaisen auton rattiin

Viidesosa suomalaisista ei soita hätänumeroon, vaikka naapurista kuuluisi lapsen avunhuutoja tai väkivallan ääniä. Lähes kolmasosa ihmistä sanoo, ettei soita 112:seen, jos näkee hyvin humalaisen lähtevän ajamaan autolla.

Sen sijaan viidennes suomalaisista sanoo soittavansa hätänumeroon, kun yleinen vaaramerkki soi ulkohälyttimistä. Vaaramerkin soidessa ei pidä soittaa hätäkeskukseen vaan mennä sisälle ja odottaa radiosta jatko-ohjeita. Asiasta kirjoittaa Savon Sanomat.

Hätäkeskus on selvittänyt hätänumeroon soittamista Taloustutkimuksella teettämässään kyselyssä. Viranomaiset pitävät tuloksia yllättävän huonoina, sillä väärät soitot ruuhkauttavat turhaan hätäkeskusta ja samaan aikaan osa ihmistä ei ilmoita kenellekään tietämistään rikoksista tai vaaratilanteista.

Tutkimuksessa haastateltiin noin 1500 15-79-vuotiasta suomalaista joulukuussa.

Viikonlopun hätätiedote ruuhkautti hätänumeron

Viime perjantaina Joensuussa annettu yleinen vaaramerkki sekä televisiossa näkynyt hätätiedote Abloyn lukkotehtaan palosta sai ihmiset soittamaan turhaan hätäkeskukseen.

Hätäkeskus sai samalla vahvistuksen tekemälleen tutkimukselle, jonka mukaan 21 prosenttia ihmisistä soittaa hätäkeskukseen, jos kuulee ulkohälyttimistä yleisen vaaramerkin. Hätäkeskuksen laatupäällikkö Ari Ekstrandin mukaan Joensuun palo aiheutti hätäkeskuksiin soittotulvan.

- Kyllähän se aiheutti ja siinä mielessä hieman erikoisesti, että televisiosta tullut tiedote ei katsonut paikkakuntaa tai aluetta vaan se tuli koko maassa läpi. Silloin esimerkiksi Porin suunnalla kun katseli televisiota ja jos tuli mieleen soittaa hätänumeroon, niin puhelu ohjautui Satakunnan hätäkeskukseen. Hätäkeskuksesta ei voi paljoakaan auttaa eri puolella Suomea, Ekstrand kertoo.

Laatupäällikön mukaan ihmiset soittavat vaaramerkin kuultuaan hätäkeskukseen, koska lisätiedon tarpeessa valitaan helposti tuttu 112-numero.

Tutkimuksessa joka kymmenes soittaisi hätäkeskukseen saadakseen selville sairaalan puhelinnumeron. Neljä prosenttia vastaajista voisi testata hätänumeron toimivuutta soittamalla 112:seen. Kahdeksan prosenttia ihmisistä soittaisi hätänumeroon hukattuaan lompakkonsa.

Ekstrandin mukaan joka neljäs hätäkeskukseen tuleva puhelu pitäisi ohjautua muualle.

- 95 prosenttia suomalaista tuntee hätänumeron ja sitä osataan kyllä pääasiassa käyttää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat