Koko Suomi leipoo -tuomarit yllättävät – tässä ovat heidän omat bravuurileivoksensa

Todellinen klassikko! Tunnetko jo Sans rival -kakun? 0:59
Katso video! Koko Suomi leipoo -ohjelmassa on totuttu näkemnään upeita taidonnäyteitä!

Koko Suomi leipoo  -suosikkiohjelma palaa ruutuihin uusin jaksoin.

Leivonnaiset laitetaan taas paremmuusjärjestykseen, kun Koko Suomi leipoo -suosikkiohjelma palaa jälleen ruutuihin. Kirkkainta leipurinkruunua havittelee 12 taidokasta kotileipuria ympäri Suomen. Kilpailijoita tuomaroivat tuttuun tapaan Markus Hurskainen sekä Toni Rantala. Kisailun juontaa Anne Kukkohovi.

Kilpailun tuomarit kertoivat MTV Uutisille, että tuleva kausi on kovatasoisin, mitä on nähty.

– Kilpailijoiden onnistumisprosentti oli kovempi kuin aikaisemmin. Meininki oli keskittyneempää ja sellaista kollektiivista auttamisen meininkiä ei ehkä syntynyt niin kuin on totuttu näkemään. Kilpailijat pelasivat niin sanotusti omaan pussiin, Hurskainen sanoo.

– Tällä kertaa tuomarointi oli meille myös mielekkäämpää, koska saimme olla aika paljon tiukempia, Rantala vitsailee.

Tuomarit kertoivat, että muun muassa sosiaalinen media on saanut aikaan sen, että leipominen on nykyisin trendikästä ja suosiossaan vähintäänkin kokkaamisen tasolla.

– Koko ajan tulee uusia muotteja, malleja ja makuja. Ihmiset ovat hyvin kartalla siitä, mitä he tekevät, Rantala pohtii.

– Tuntuu myös siltä, että leipominen itsessään on jonkinlainen terapiamuoto ja tapa rentoutua, Hurskainen lisää.

Tuomareiden mielestä suomalaiset ovat kokeilevia kotileipureita. Molemmat iloitsevat, että varsinkin nuoriso on löytänyt leipomisen.

– Nuorempi väestö on rohkeampaa kokeilemaan uutta ja he toki seuraavat myös sosiaalista mediaa. Perus pullan- tai munkinleipojia ei juurikaan enää löydy, Rantala sanoo.

Tuomarit ovat yhtä mieltä siitä, että kokemattoman leipurin kannattaisi aloittaa leipominen jostain tutusta lempituotteesta.

– Olkoon se sitten äidin korvapuusti, tai joku mummon tietty kakku, niin lähtisin tekemään sitä. Yleensä lähipiiristä tulee paras oppi ja neuvo käytännön tasolla. Lähipiiristä löytyy aina se jokin makumuisto, josta kannattaa ammentaa, Hurskainen pohtii.

Monta kautta ohjelmaa tuomaroineet kaverukset uskaltavat vitsailla myös toistensa kustannuksella.

– Itselleni ohjelman teossa hauskinta on huomata, kun Markus on väärässä jossain asiassa. Se tekee minun itsetunnolleni hyvää, Rantala nauraa

– Sellaisia hetkiä ei tainnut tosin yhtään olla, Hurskainen piikittelee takaisin.

Molemmilta konkarituomareilta löytyy tietenkin omat bravuurinsa.

– Olen kova crème brûléen veivaaja, Rantala tunnustaa

– Itselläni maustetut suklaakakut, Hurskainen lopettaa.

Koko Suomi leipoo ke 14.9. alkaen MTV3-kanavalla ja mtv Katsomossa.

Lue myös:

    Uusimmat