Koiran raakaruokintaan liittyy merkittäviä terveysriskejä – eläinlääkäri antaa synninpäästön parjatulle vaihtoehdolle: "Helpommalla pääsee"

Varo vaaraa! Näin luot kodistasi turvallisen myös lemmikille 1:59
Onko kotisi vaarallinen lemmikillesi? Videolla kerrotaan, miten teet kodista turvallisen paikan kaikille.

Raakaruokinta voi aiheuttaa koiralle monenlaisia terveysongelmia. Joidenkin raakaruokatuotteiden sisältämät taudinaiheuttajat ja antibioottiresistentit bakteerit ovat riski myös ihmisille. Eläinlääkäri haluaa antaa synninpäästön kuivaruoille: niiden syöttäminen koiralle on oikein hyvä vaihtoehto.

Raakaruokinnassa koiran ruokinta pyritään järjestämään niin, että ravinto muistuttaisi sitä, mitä villi koiraeläin saa saalistaan. Toteutuksia on koulukunnasta riippuen erilaisia, mutta tyypillisesti raakaruokinnalla oleva koira syö raakaa lihaa, rasvaa, jänteitä, kalvoja ja sisäelimiä, luita sekä raakoja kasviksia.

Yrittäessään jäljitellä villin koiran ruokavaliota, moni kuitenkin tekee karhunpalveluksen kesyyntyneelle lemmikilleen.

Ihminen kesytti koiran arviolta 15 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kesyyntyminen on muokannut sutta muistuttavaa koiraeläintä sekä ulkonäöllisesti että geenitasolla. Kesykoirat pystyvät esimerkiksi käyttämään ravinnokseen hiilihydraatteja. 

– Koirasta puhutaan lihansyöjänä, mutta oikeasti se on ravitsemuksellisesti sekasyöjä, eläinlääketieteen tohtori, dosentti ja pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Minna Rinkinen Evidensiasta muistuttaa.

Kesykoira tarvitsisi ravinnostaan proteiinien ja rasvan lisäksi jonkin verran kuituja sekä tietysti vitamiineja, hivenaineita, mineraaleja ja rasvahappoja. Riittämätön kuitujen saanti ja runsas rasvojen saanti johtaa suolistobakteerikantojen muutoksiin, mikä vaikuttaa haitallisesti suolen immuunijärjestelmään ja aiheuttaa tulehdusta suolistoalueella. 

Moni omistaja, joka yrittää parantaa koiransa vatsavaivoja raakaruoalla, huomaakin tilanteen vain pahenevan.

Raakaruokinnan riskit – vaaraksi myös ihmisille

Raakaruokatuotteet voivat aiheuttaa koirille esimerkiksi kroonisia vatsavaivoja, ripulia, närästysoireita ja paksusuolen tulehduksia. Lisäksi väärin koostettu raakaruokavalio voi johtaa puutostiloihin. Lihavoittoinen ruokavalio saattaa johtaa esimerkiksi liian vähäiseen kalkin saantiin ja liialliseen fosforin saantiin, mikä voi erityisesti kasvavalla koiralla aiheuttaa luuston kehityshäiriöitä.

Aikuiset koirat sietävät nuorempia paremmin monenlaista ruokintaa, mutta pelkkään raakaruokaan perustuvaan ruokavalioon liittyy siltikin riskejä. 

Runsasrasvainen ruoka on runsasenergistä, mikä altistaa painonnousulle ja ylipainolle. Raakaruokintaan kuuluvat luut voivat juuttua koiran ruokatorveen tai suolistoon ja aiheuttaa siellä vaurioita, jotka ovat toisinaan niin vakavia, että lemmikki joudutaan lopettamaan.

Raakaruokaan liittyy lisäksi bakteeritartuntariski. Ruokavirasto tutki vuonna 2018 kotimaista alkuperää olevia lemmikkien raakaruokapakasteita, joista löytyi sekä tautia aiheuttavia että monelle eri antibioottilääkkeelle resistenttejä bakteereja. 

Monesti koiralle tarkoitettua raakaruokaa säilytetään ja käsitellään samoissa tiloissa kuin ihmisten ruokaa. Tällöin taudinaiheuttajat ja antibioottiresistentit bakteerit voivat siirtyä myös ihmiseen. Rinkinen kehottaa kiinnittämään huomiota hygieniaan erityisesti, jos perheessä on pikkulapsia, raskaana olevia tai ihmisiä, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt sairauden tai lääkityksen vuoksi.

Synninpäästö kuivamuonalle

Rinkinen muistuttaa, että raakaruoan hyödyistä koiralle ei ole vahvaa tieteellistä näyttöä vaan mainonta perustuu lähinnä mielikuviin. Sen sijaan parjattu kuivamuona on hyvä, järkevä ja kohtuullisen turvallinen tapa tarjota lemmikille sen vaatimaa ravintoa. 

– Useimmilla ei ole aikaa ja taitoa valmistaa koiran tarpeet täyttävää ruokaa, Rinkinen sanoo. 

– Helpommalla pääsee käyttämällä kaupallisia valmisteita, kun koulutettu ihminen on tehnyt laskelmat etukäteen.

Koiranruokaa ostaessa kannattaa etsiä tuote, jonka pakkauksessa lukee ”täysravinto” tai ”täysrehu”. Tällöin se on viranomaisten vaatimusten mukaisesti tehty ja sisältää energiaa, rasvahappoja, hivenaineita, mineraaleja ja vitamiineja oikeassa suhteessa.

Koiran ravitsemuksessa on otettava huomioon myös lemmikin elämäntilanne. Esimerkiksi pennun ja odottavan tai imettävän koiran optimaalisessa ravitsemuksessa on pieniä eroja. Monesti ruokapakkauksessa kerrotaan, millaiselle koiralle se sopii.

Tästä tiedät, että ruoka sopii koiralle

Ruoka on koiralle sopivaa, kun lemmikki on sopivan painoinen – ei liian laiha tai lihava – iloinen ja reipas. Koiran vatsa toimii, turkki on hyvännäköinen eikä eläimellä ole korva- tai suolisto-ongelmia. Ihannetilanteessa ulosteet ovat pieniä ja kiinteitä. 

Toki hyvä ruoka myös maistuu lemmikille.

Rinkinen muistuttaa, että lemmikit ovat nykyään pitkäikäisempiä osittain sen vuoksi, että myynnissä on laadukkaita ruokia, joilla on helppo ruokkia lemmikkinsä oikein.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat