Kiusaaminen Imatran koulupuukottamisen motiivina

Imatran eilisen koulupuukotuksen motiiviksi on paljastunut poliisin esitutkinnassa koulukiusaaminen.

Tutkinnassa ei ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi tullut esille vakavaluontoisia kiusaamistapauksia. Poliisi jatkaa kuitenkin motiivin tutkintaa. Iltalehti kertoi aikaisemmin tänään, että epäiltyä olisi kiusattu koko yläasteen ajan.

Lisäksi epäilty on kuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa tahallaan teräaseella vammoja luokkatoverilleen. 16-vuotias poika on siis myöntänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Rikoksesta epäilty poika on edelleen pidätettynä. Tutkinnassa ei ole edelleenkään tullut ilmi, että teko olisi aiheuttanut vaaraa muille henkilöille.

Puukotuksen uhri, yhdeksäsluokkalainen poika on edelleen sairaalahoidossa, mutta toipumassa vammoistaan. Välikohtaus Imatran Kosken koululla tapahtui eilen aamulla puoli kymmenen aikaan, kun puukottajaksi epäilty poika iski uhria rintaan.

Poliisi on tutkinut tapausta tapon yrityksenä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat