Kittilässä 12 vuotta sitten kadonnut mies löytyi – eläkkeellä oleva poliisi helpottui: "Mies oli sanonut itse, ettei häntä sitten löydetä"

Kittilässä vuonna 2010 kadonnut keski-ikäinen mies löydettiin kuolleena katoamispaikkakunnalla sijaitsevasta metsästä. Löytäjä oli sivullinen henkilö, joka oli kulkenut metsässä.

Lapin poliisi etsi miestä etsintäkoirien ja vapaaehtoisten kanssa useita kertoja ainakin vuosina 2010 ja 2014 myös juuri kyseiseltä alueelta, mistä mies nyttemmin löytyi.

Veijo Anunti toimi katoamisaikaan Lapin poliisissa tutkinnanjohtajana. Tapausta ei kuitenkaan tutkittu rikoksena, vaan tavallisena henkilökatoamisena ja sen vuoksi suurin vastuu muun muassa etsintöjen järjestämisestä siirrettiin Anunnin käsistä turvallisuuspuolelle Kemiin.  

Anunti kertoo MTV Uutisille kuitenkin muistavansa tapauksen sekä erään erikoisen yksityiskohdan miehestä.

– Hän oli itse sanonut, ettei häntä sitten löydetä.  

Tällä Anunti antaa ymmärtää, että mies halusi mahdollisesti kadota tarkoituksellisesti. Tulkiten Anuntin kertomaa, häntä kummastutti ja kummastuttaa vieläkin se, kuinka miestä ei onnistuttu löytämään aikoinaan.  

– Vielä ihmeteltiin, että miten hän sai hukattua itsensä sillä tavalla… että kyllä ne yleensä löytyvät. Ei ollut epäiltävissäkään, että hän olisi ollut muualla kuin siellä metsässä.

Mies ehti olla kateissa siis huimat 12 vuotta. Anunti itsekin on ollut eläkkeellä jo pian kymmenen vuotta, mutta silti tieto miehen löytymisestä herättää Anuntissa helpottuneisuutta.

– Luin miehen löytymisestä netistä ja ajattelin, että olipa hyvä, että löytyi. Hyvä näin.

Miehen löytymistä tutkitaan poliisissa nyt kuolemansyyn tutkintana.

Lue myös:

    Uusimmat