Osa Trumpia vastustavista republikaaneista pelkää, että lopulta liian moni asettuu haastamaan Trumpia ja äänet jakaantuvat Trumpin eduksi, kirjoittaa MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen.
Entinen presidentti Donald Trump on hyökännyt Joe Bidenia ja demokraatteja vastaan ensimmäisissä kampanjatapahtumissaan Yhdysvalloissa. Trump sanoi, ettei Ukrainan sotaa olisi tapahtunut, mikäli hän olisi presidentti ja väitti ratkaisevansa kriisin nopeasti.
Suurista kannattajatapahtumistaan ja suurista sanoistaan tunnettu Trump, 76, aloitti presidentinvaalikampanjoinnin tavastaan poiketen – pienesti.
Ensimmäinen kampanjapysähdys oli New Hampshiren osavaltiossa paikallisten republikaanien pienessä vuosikokouksessa ja Etelä-Carolinen osavaltiossa Trump puhui odotettua pienemmälle republikaaniyleisölle.
Kumpikin osavaltio on ratkaiseva presidentinvaalien esivaaleissa, sillä niissä äänestetään ensimmäisten joukossa.
Lue myös: Trumpilta uhmakas kampanjapuhe: "Voisin selvittää Ukrainan sodan 24 tunnissa"
Trumpin kampanjasta yritettiin houkutella Etelä-Carolinen tilaisuuteen huomattavasti enemmän paikallista republikaanijohtoa, mutta moni republikaani jättäytyi tulematta.
Moni pelkää, ettei Trump pärjää todennäköisesti toiselle kaudelle pyrkivälle demokraattien Joe Bidenille (80). He haluavat odottaa, josko joku parempi asettuisi ehdolle.
Trumpin kampanjan puolesta on sanottava, että vielä on aikaista kampanjoida suurilla seteleillä. Yhdysvaltain seuraavat presidentinvaalit pidetään vasta marraskuussa 2024 eikä moni ehdokkuutta harkitseva ole vielä ilmoittautunut kisaan mukaan.

