Formuloihin paluun tekevä Kimi Räikkönen on tienannut urallaan villeimpien arvioiden mukaan jopa yli 100 miljoonaa euroa.
Espoon perukoilta maailman moottoriurheilijoiden kärkikastiin. Siinä yhdellä lauseella Kimi Räikkösen tarina. Pikkupoikana alkanut kipinä moottoriurheilua kohtaan on muuttunut isoksi roihuksi ja tuonut Räikkösen perheeseen mammonaa mahan täydeltä.
Kimi on sijoittanut rahojaan pikkupoikamaisesti nopeisiin autoihin, hulppeisiin veneisiin, tuunattuihin moottoripyöriin sekä loisteliaisiin kiinteistöihin.
MTV3.fin Viihdeuutiset kokosi yhteen Kimin omaisuuden.

Kimi on vaihtanut venettä usein. Vanha vene oli Sunnseeker Predator 72 -luksusjahti. Uusi jahti on käsintehty Sunseeker Predator 108. Kokonsa vuoksi sen on vaikeaa päästä Suomessa moneenkaan huvivenesatamaan, eikä se ole tiettävästi Suomessa ollutkaan. Kymmenen miljoonaa euroa maksavassa, 33-metrisessä veneessä on neljä hyttiä ja sen kannella on muun muassa poreamme. Viimeksi Kimi bongattiin veneeltä Monacon GP:stä, jolloin hän seurasi legendaarista kisaa aitiopaikalta. Kimin kanssa kisaa seurasivat Jäämiehen hyvät ystävät, pohjalaiset rämäpäät Duudsonit.
Kimillä on käytössään kaksi saksalaisen Walz Hardcore Cyclesin käsityönä tekemää moottoripyörää. Iceman I- ja Iceman II -nimetyt moottoripyörät maksoivat kumpikin noin 100 000 euroa ja maailmanmestari joutui odottelemaan niitä noin vuoden verran.




