Kimi Räikkösen rangaistusasiassa uusi käänne: tuomaristo myönsi Alfa Romeolle uuden käsittelyn

Kimi Räikkönen saattaa vielä saada takaisin Imolan F1-kisassa menettämänsä MM-pisteet. F1-tuomaristo myönsi sunnuntaina Alfa Romeolle mahdollisuuden asian uuteen käsittelyyn.

Alfa Romeo pyysi Kansainvälisen autoliiton FIA:n tuomaristoa käymään uudelleen läpi tilanteen, josta Räikköselle tuomittiin 30 sekunnin aikarangaistus Imolan kisassa. Rangaistuksen seurauksena hän putosi yhdeksänneltä sijalta 13:nneksi.

Räikkönen pyörähti ulos radalta ennen turva-auton poistumista. Turva-auto sammutti valonsa seitsemännen mutkan jälkeen, juuri kun Räikkösen takana tulleet Lewis Hamilton ja Yuki Tsunoda olivat ohittaneet hänet.

Alfa Romeo pyysi sekavassa tilanteessa kilpailunjohdolta toimintaohjeita, mutta ei ehtinyt saada niitä ajoissa. Tuomariston mukaan Räikkösen olisi tässä kohtaa pitänyt ajaa varikkosuoralle ja palata radalla vasta, kun kaikki muut ovat ohittaneet varikon.

Räikkönen ei kuitenkaan toiminut näin, sillä Alfa Romeo oli kehottanut häntä ensin ottamaan oman paikkansa takaisin ja pyytänyt hetken päästä kuskia jäämään odottamaan lisätietoja.

Alfa Romeo vetosi asiassa sääntötulkinnan ristiriitaisuuteen. Sääntökirjasta tosiaan löytyy kohta, joka antaa kuskeille luvan ottaa oman paikkansa letkassa, kun autot ovat turva-auton takana valmistautumassa uusintalähtöön.

Tuomaristo myönsi, että vaikka mainittu kohta on ollut lajin sääntökirjassa vuosien ajan, aivan vastaavanlaista tilannetta ei ollut aiemmin formula ykkösissä tapahtunut. Alfa Romeo onnistui myös osoittamaan, ettei sääntökohtaa ole kirjoitettu niin yksinkertaisesti, että asia olisi helposti selitettävissä kisatilanteessa.

Tästä syystä tuomaristo myönsi Alfa Romeolle oikeuden asian uuteen käsittelyyn.

Lue myös:

    Uusimmat