Kimi Räikköseltä autoa lainannut kuski pyysi töpeksintäänsä anteeksi – F1-sääntöjen muutos pääsi yllättämään

Kimi Räikkösen tilalla viikonlopun harjoitukset Katalonian F1-radalla aloittanut Robert Kubica harmitteli pitkästä ajotauosta johtunutta ulosajoa, joka aiheutti ylimääräistä työtä Alfa Romeon mekaanikoille.

Alfa Romeon varakuljettajana toimiva Kubica sai ensimmäistä kertaa kauden aikana tilaisuuden ajaa tiimin autoa perjantain harjoituksissa Barcelonassa. Treenit päättyivät puolalaiselle varttia ennen täyttä aikaa ulosajoon uusitussa mutkassa numero 10.

Kokenut Kubica oli pahoillaan tapahtuneesta.

– Kokeilimme siinä juttuja, eikä tuntuma ollut paras mahdollinen, mutta pyysin virhettä kuitenkin anteeksi. Se ei ole koskaan helppoa, kun aikaa on noin vähän, mutta nyt maksoin kallista hintaa pienestä virheestä, Kubica tuskaili.

– Valitettavasti arvioin pidon väärin pehmeillä renkailla ja pyörähdin mutkan sisääntulossa. Olin itse asiassa siinä ihan äärirajoilla. Sitten auto lähti, ja valitettavasti juutuin soraan.

F1-autojen aerodynamiikka koki tähän kauteen tultaessa suuria muutoksia, kun pohjalevyjen pienentäminen heikensi mutkaominaisuuksia. Tämä pääsi yllättämään Kubicankin.

– En ole ajanut täyttä vauhtia kuuteen kuukauteen. Ensimmäisillä vedoilla renkaita ei ollut helppo lämmittää eikä myöskään auton tuntuma ollut niin mahtava kuin olin kuvitellut, Kubica kommentoi.

Räikkönen sai autonsa takaisin perjantain toisiin harjoituksiin. Hän oli tuloslistalla 16:s noin sekunnin kärkeä perässä.

Lue myös:

    Uusimmat